Mä lähen Mänttään.

Varsinaista tekohengitystä matkablogille on se, jos aikoo kirjoittaa siitä että lähtee Mänttään. Noh, kunnon antropologin tavoin ei pidä vieroksua mitään, vaan käydä tulta päin! Ensi viikon, maanantaista torstaihin vietän työmatkalla Mäntässä, ja toivon oppineeni virheistäni Kemijärvellä ja tällä kertaa tarkistan paristot tsiljoona kertaa.

Mänttä on siis Pirkanmaalla, n. puolentoista tunnin bussimatkan päässä Jyväskylästä, ja olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, joskus 90-luvulla serkun häissä Mäntän klubilla. Muistan sen että talo oli hieno ja pramea, ruoka oli hyvää ja sitä oli sairaan paljon ja silloin maiston ensimmäisen kerran sellaista eksoottista herkkua kuin hunajameloni. Nykyään Mänttä on vuodesta 2009 ollut Mänttä-Vilppula kuntaliitoksen jälkeen. Mänttä-Vilppulassa on 11 602 asukasta. Kahdeksan opintopisteen kesäesseeni käsitteli sitä, miten Mänttää voi tutkia etnografisesti. Tässä ote siitä, mitä tein koko viime kesän yliopiston kirjaston toisen kerroksen tietokoneluokassa:

Mäntän kaupunki Pohjois-Hämeessä, Pirkanmaan maakunnassa on vanha teollisuuskaupunki, joka nykyään profiloituu erityisesti kulttuurikaupungiksi, ja kaupunki nimittääkin itse itseään Suomen ainoaksi viralliseksi taidekaupungiksi. Vuonna 2006 Mänttä haki jopa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2011, mutta hävisi kisassa Turulle. (Sivonen et al. 2006.)

Mänttä on saanut nimensä 1500–1600-luvulla Mäntässä asuneen Tuomas Niilonpoika Mäntsän talosta. Mäntäksi nimi muotoutui sata vuotta sitten, mutta Mäntässä on ollut asutusta paljon pidempään. Mäntästä on löytynyt muinaissuksi, jonka iäksi on arvioitu 1500 vuotta, joten Mäntässä on asuttu jo ennen viikinkiaikoja. Vuonna 1922 Mänttä itsenäistyi Vilppulasta omaksi kunnakseen, sai kauppaoikeudet 1948 ja tuli kaupungiksi 1973. (Peltoniemi 1995, 84 & 92.)

Mänttä on nyt jo historiaa, sillä se yhdistyi Vilppulan kunnan kanssa 1. tammikuuta 2009 siten, että Mäntän kaupunki liitettiin Vilppulan kuntaan ja laajentunut kunta otti käyttöönsä Mänttä-Vilppula -nimen ja kaupunki-nimityksen. Kaupungissa asui ennen kuntaliitosta reilut 6000 ihmistä, ja liitoksen jälkeen noin 11 000 ihmistä. (Mänttä-Vilppulan kaupungin internet-sivut [online].)

Mänttä tunnetaan edelleen ennen kaikkea metsäteollisuuskaupunkina. Mäntässä valmistetaan edelleen Serlan paperia, mutta nykyään Mänttä tunnetaan myös taide- ja kulttuurikaupunkina. Mäntän historiassa tärkeä henkilö on G.A. Serlachius, joka perusti Mänttään 1800-luvun jälkipuoliskolla ensin puuhiomon ja sitten paperitehtaan, ja rakensi Mäntästä menestyvän teollisuuskeskuksen. Serlachius oli innokas fennomaani, ja halusi sivistää ja kasvattaa tehtaalla työskenteleviä mänttäläisiä perustamalla Mänttään koulun, kirjaston ja lukusalin. Ensimmäisen Serlachiuksen veljenpoika Göstä Serlachius laajensi tehtaita, ja hänen poikansa R. Erik Serlachiuksen johtokautena Mäntästä tuli yksi Suomen rikkaimmista kaupungeista. Mäntässä on 1900-luvun alusta lähtein ollut myös aktiivista työväenyhdistys-toimintaa. Pitkälti Serlachiuksen suku ja heidän innostuksensa taiteeseen ja arkkitehtuuriin loi Mäntästä kulttuurikaupunkia. Myös työväenyhdistys järjesti kulttuuritapahtumia. (Sivonen et al. 2006, 15–19.)

Mänttä joutui vaikeuksiin 1970–80-luvuilla öljykriisin ja globalisoituvan kilpailun myötä. Vuonna 1986 G.A. Serlachius Oy fuusioitui kilpailijansa Metsäliiton kanssa, ja Mäntästä tuli fuusion yhteydessä perustetun Metsä-Serlan tehdaskaupungeista, mutta yhtiön pääkonttori muutti Mäntästä muualle. Ajan myötä kun tuotantolaitokset vanhenivat, niitä suljettiin tai myytiin. Mänttä näytti vaipuvan täydelliseen lamaan, työpaikkoja väheni ja asukasluku laski. Vuonna 1990 sellutehdas suljettiin, ja se näytti olevan kuolinisku jo viimeisillä voimillaan kituvalle teollisuuskaupungille. Valtakunnallisessa mediassakin Mänttä esiteltiin malliesimerkkinä kuolevasta teollisuuskeskuksesta. Mäntän taru näytti olevan lopussa, sillä teollisista työpaikoista katosi nopeassa tahdissa noin 40 %. Jostain syystä lamaan vaipuneessa kaupungissa heräsi kuitenkin ennennäkemätön kulttuuribuumi. (Sivonen et al. 2006, 20–21.)

Göstä Serlachiuksen taidesäätiö ja sen ylläpitämä taidemuseo olivat 1990-luvun alussa toimineet jo vuosikymmenten ajan kaupungin kulttuurin kivijalkana. Kuitenkin 1990-luvun alussa kaupungin kulttuurielämä monipuolistui, kun Serlachius-yhtiöltä vapautui arvokiinteistöjä, joita uudet kulttuuritoimijat ottivat käyttöönsä. Uudenlainen kulttuurielämä tuntui tuovan lamasta kärsivälle kaupungille uutta puhtia, ja kaupunki perusti nimeään kantavan taidepalkinnon, joka oli tuohon aikaan suurin suomalainen kuvataidepalkinto. Se lisäsi Mäntän mainetta taidekaupunkina, ja samalla perustettiin Mäntän kuvataideviikot, joka on järjestetty vuodesta ja vuodesta 1993 se vakiinnuttanut paikkansa tärkeänä nykytaidetta esittelevänä festivaalina. Kuvataideviikkojen aikana järjestetään myös muuta oheistoimintaa, joka houkuttelee paikalle kulttuurin harrastajia ympäri Suomen. Toinen virstanpylväs Mäntän nousemisessa moderniksi kulttuurikeskittymäksi on pianomusiikkiin keskittyvä Mäntän Musiikkijuhlat, joka on järjestetty vuodesta 1998. (Sivonen et al. 2006, 21–22.)

2000-luvulle tultaessa Mäntässä oli siis kolme valtakunnallisesti merkittävää kulttuuri-instituutiota: Göstä Serlachiuksen taidemuseo, Mäntän kuvataideviikot ja Mäntän Musiikkijuhlat. Sen jälkeen kulttuuri-toiminta on entisestään laajennettu, uusia tapahtumia ja näyttelytiloja perustettu ja kaupungin kulttuuri-imagoa vahvistettu. Nyt Mänttä markkinoi itseään ensisijaisesti taidekaupunkina. (Sivonen et al. 2006, 21–30.) Mäntän kaupungin kulttuuripääkaupunkihakemuksessa kiteytetään Mäntän historia ja nykyisyys seuraavasti:

”Metsäteollisuuden läpimurron myötä aikoinaan syntynyt Mänttä on vähitellen kehittynyt eurooppalaiseksi edelläkävijäksi siinä, miten hedelmälliseksi teollisuuden ja kulttuurin suhde voi kehittyä. Teollisen rakennemuutoksen, kokonaisten tehtaiden sulkemisen ja työpaikkojen vähenemisen myötä se on erinomainen eurooppalainen esimerkki kehityksestä, jossa teollisuuden suojissa kasvanut kulttuuri alkaa vähitellen kannatella koko kaupungin kehitystä.” (Sivonen et al. 2006, 30.)

Mäntän historiaa ja kulttuuriteollisuutta tarkastellessani lähteenäni oli Mäntän kaupungin hakemus Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2006. Lähdekritiikkiä harrastin sen verran, että otan huomioon sen, mihin tarkoitukseen kyseinen lähde on tarkoitettu. Hienoista propagandan makuahan siinä oli, joten tulevaisuudessa kun alan tutkia Mänttää tarkemmin, on tämä otettava huomioon ja käyttänen myös muita lähteitä.

Viime kesänä opin muuten myös sellaisen ihmeen kuin html-koodin muotoilu. Ensimmäistä kertaa ikinä muokkasin siis tämän blogin koodia ihan itse ja sillä sain tuon lainauksenkin noin nätisti että! Te kaikki humanistiparat jotka ette yhtään ymmärtäneet äskeistä lausetta, vaviskaa! Hähhähää!

Lähteet:

Mänttä-Vilppulan kaupungin internet-sivut [online]: [Viitattu 13.7.2009.]

Nieminen, Timo; Jokinen, Arto & Peltoniemi, Pentti: Mänttä – Mänttä stad. Helsinki 1995.

Sivonen, Pauli et al.: Pieni voi olla vahva. Mänttä, Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011. Hakemus opetusministeriölle 23. helmikuuta 2006. Jyväskylä, 2006.