Surffausta, sääskiä ja suunnitelmia

Koulua on varsinaisesti jäljellä enää viikko. En voi valehdella surevani sitä, kyllä tämä pelleily alkaa jo riittäkin. Nyt on enää pari lopputyötä kursseille tekemättä, jotain joka Suomessa vastaisi kai oppimispäiväkirjaa. Kokeita ei siis ilmeisestikään ole, kukaan ei oikein tunnu tietävän mistään mitään, ei edes opettajat.

Alunperinhän kunnianhimoinen tavoitteeni luentojen loppumisen jälkeen oli päästä käymään Chiapasissa asti ennen kuin joulukuun 15. päivä lähden Kaliforniaan, ihan Ameriikan Yhdysvaltoihin asti. Into Chiapasiin lähtemiseen kuitenkin hyytyi kun mulle selvisi miten älyttömän kaukana se oikeasti on. Ensin pitäisi mennä täältä México Cityyn (8h), sen jälkeen Oaxacaan (6h), sieltä sitten pääsee Chiapasissa sijaitsevaan San Cristobal de las Casasiin kätevästi vaivaisessa 12 tunnissa. Että repikääpä siitä. Sitä ei oikeasti karttaa katsomalla voi käsittää minkä kokoinen maa tämä on. Voipi olla siis että tälläisen eeppisen matkanteon sijaan keskityn ruskettamaan ruhoani ja kasvattamaan kalja-mahaa jollain rannalla lähiosavaltioissa. Mieleni ja kehoni kaipaavat lepoa moisen rankan opiskelu-urakan jälkeen.

Viikko sitten käytiin rannalla San Blasissa telttailemassa kahden kaverin kanssa. Lainattiin host-mamalta kahden hengen teltta ja kolmannen kaverin oli tarkoitus lainata myös joltain kaverilta, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Nukuttiin sitten kolmistaan siinä teltassa, joka oli kai suunniteltu meksikolaisille, koska se oli meille kaikille kolmelle täysikasvuiselle naisihmiselle liian lyhyt. Käytiin myös bongailemassa krokotiileja. Minä uskaltauduin taas ihan oikean surffilaudan päälle (ja alle ja ympärille). Ihan yhtä paskahan mä olin siinä touhussa kuin ennenkin, en tajua mistä ihmeestä olen saanut päähäni että osaan muka surffata. Enkä tiedä miksi olin siinä uskossa ettei se satu kun surffilaudan päältä kaatuu veteen. Eipä.

San Blas on myös kuuluisa verenhimoisista sääskistä ja hiekkakirpuista. Kaikki varoituksen sanat oli ihan totta, minä onnistuin kaiken lisäksi saamaan jonkun allergisen reaktion, ja käsi turposi. Seuraavana iltana molemmat jalat ja aamulla mulla oli lättäjalka turvotuksesta ja sattui kävellä. Onnekseen eräällä oregonilaisella pariskunnalla oli lääkelaukku mukana ja sain antihistamiinia joka teki minut kovin väsyneeksi. Telttaan nukkumaan kunnes herään yöllä siihen että kaveri kompuroi päälläni ja yrittää päästä ulos teltasta ripuloimaan. Vieläkin naurattaa, on se toisten ahdinko vaan parasta viihdettä!

Kristallikallon valtakunta

Tänään Meksikon kulttuurihistorian kurssin aiheena oli laiton taidekauppa ja arkeologisten kaivausten ryöstöt. Voitteko kuvitella että Meksikossa on sellaisia liigoja jotka bongaa arkeologisia kaivauksia, ryöstää niitä ja myy taiteenkeräilijöille? Poliitikot kuulemma ostelee prekolombiaanista taidetta innolla. Laillistahan tämä ei toki ole, ja arkeologi joka jää kiinni taide-esineiden laittomasta kaupasta saa rangaistukseksi vaivaiset 26 vuotta vankeutta. Tavalliset ihmiset saavat "vain" 13 vuotta.

Meinasin innosta kastella housuni kun arkeologi-professorini luennolla läväytti PowerPoint-esityksessään kuvan kristallikallosta! Kaikki ketkä on nähneet neljännen Indiana Jones -elokuvan tietää mistä on kyse. Sellainen siis ihan oikeasti on olemassa! 1800-luvun lopulla kun museo hankki kallon kokoelmiinsa, tutkijat uskoivat sen olevan peräisin prekolombiaanisesta Mesoamerikasta. Näinhän ei kuitenkaan ole asian laita, vaan kallo on luultavasti hiottu 1800-luvulla ja olisi täten erittäin taitava huijaus. Professorini kuitenkin kertoi uskovansa kristallikallon alkuperään, sillä muuten koko hänen ammatinvalintansa olisi turhaa.

Tätä nykyä kristallikallo sijaitsee British Museumissa Lontoossa. Professorini mukaan kuitenkin myös ns. aitoja kristallikalloja on olemassa, ne ovat vain paljon pienempiä kuin tämä kyseinen, lähes oikean pääkallon kokoinen yksilö. Nämä pienemmät kallot on hiottu eri tekniikalla, enkä nyt kuollakseni muista että missä museossa niitä sijaitsee. Nämä ovat varmasti mesoamerikkalaista alkuperää, sillä niitä on löydetty aiemmin avaamattomista haudoista.

Takaisin aallokkoon

Viime viikonloppuna lähdimme Coliman osavaltioon Manzanilloon rantalomalle. Kaveri oli vuokrannut ison loma-asunnon uima-altaalla, ja kutsui 27 parasta kaveriaan jakamaan kustannukset, mitkä ei niin päätähuimaavat näin isolla porukalla olleet. Ja koska kaikilla ylempää keskiluokkaa olevilla meksikolaisilla on autot, ei kuljetuskaan muodostunut ongelmaksi. Koko nelituntisen matkan ajan kuskimme Fernandon toivomuksesta kuuntelimme läpi Nightwishin koko tuotannon.

Ranta oli aivan loistava, olin jo kaivannutkin rannalla olemista! Se on vaan parasta mitä on. Uskaltauduin myös bodyboardille, vaikka aallot oli aika reippaan kokoisia. Edellisen kerran surffatessahan melkein tapatin itseni, jos muistatte. Tällä kertaa ranta oli hiekkaa eikä kiviä, eikä aallot liian isoja. Nyt ei käynyt mitään vaarallista, löin vaan polveni ja leukani pohjaan ja nielin litroittain suolavettä, jota tiputteli nenästä koko sunnuntaipäivän. Lisäksi bikinini alaosa on päässyt löystymään hieman ja joka ikinen aalto huuhtaisi sen alas, joten olin pylly paljaana varmaan puolet ajasta. Mutta aaltojen pelko on melkein voitettu!

Seurueessamme oli myös kaksi espanjalaista poikaa joiden mielestä oli todella hauskaa että tv-sarja Serranon perhe on hyvin suosittu Suomessa.

Puumat vs. Vuohet

Tämä viikonloppu on ollut oikein supersporttinen ja aktiivinen. Perjantaina käytiin Halloween-bileissä (olin pukeutunut Burger Queeniksi...) jossa taas kerran joku päätti että nyt opetetaan Harjunpään likka tanssimaan! Tätähän on yritetty ennenkin, melko laihanlaisilla tuloksilla. Tanssilajina oli tällä kertaa Pohjois-Meksikosta rantautunut "banda", joka tietenkin päättyi siihen että minua retuutettiin ympäri tanssilattiaa kovin epäviehkosti.

Lauantai-iltana kaveri soitti ja ilmoitti että nyt mennään katsomaan jalkapallo-ottelua Pumas vs. Chivas. Pumas on México Cityn joukkue, ja sen kannattajien katsomoon ei myyty kaljaa ollenkaan "ettei ne tappelisi". Guadalajaran kotijoukkue on Chivas, joka tarkoittaa "Vuohet". Siis voi tsiisus, eikö ne todella keksineet mitään muuta eläintä tunnuksekseen? Meidän paikat oli jossain ihme VIP-aitiossa joka oli varattu vain meille viidelle. Minä en vaan epäonnekseni ihan tajunnut pelin sääntöjä, ja muun muassa tajusin ottelun loppuneen vasta 5 minuuttia jälkeenpäin. Tuli vaan jalkapallo-ottelussa mieleen että jos minä aina pimeällä liukkaalla tiellä kaatuessani aina dramaattisesti kierisin viisi kierrosta ja jäisin maahan makaamaan niin eihän tästä mitään tulisi. Jalkapalloilijat näemmä voivat näin tehdä.

Ottelun jälkeen kaverit ilmoitti että he haluaa tanssia salsaa. Minä esitin vienoja vastalauseita mutta ei, salsaamaan oli päästävä. Seurueessamme olleet kaksi poikaa lupasivat opettaa. Perille päästyämme totuus oli karu, nämä herrasmiehet olivat niin surkeita salsaajia että jopa minä vaikutin kuubalaiselta ammattitanssijalta heihin verrattuna. Minä kun luulin että kaikki meksikolaiset osaisivat salsata syntymästä asti.

Tänään vuokrattiin polkupyörät ja ajeltiin ympäriinsä pitkin katua. Sunnuntai on täällä aina virkistyspäivä, ja useita katuja suljetaan autoilta että ihmiset pääsee pyöräilemään rauhassa. Sinänsä ihan loistava ajatus, mutta juontaa juurensa siitä, että juuri kukaan ei pyöräile työ- tai koulumatkoja koska se on liian vaarallista liikenteen takia, ja epäterveellistä saasteiden takia. Eli parempi olisi jos pyöräilypäivät olisi tarpeettomia koska kaikilla on mukavaa ja turvallista pyöräillä joka päivä. Guadalajara olisi muuten ihan täydellinen kaupunki pyöräilyy: ei ylämäkiä ja sää on leuto kaikkina vuodenaikoina ja sadekaudellakin sataa vain pari tuntia päivässä.