sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Parasta juuri nyt

Ääh, emmä jaksanu näemmä siitä Turuust mitää juttua saada aikaan. Hieno oli kaupunki ja Aurajoki virtas edelleen, samoin kuin olut, siitä kiitos Turun kansatieteilijöille, ja folkloristeille myös.

Viimeisen puolen vuoden aikana on taas tullut suunniteltua matkoja milloin minnekin. Painotus sanalla suunnitella, sillä akuutti persaukisuus ja kasvava syyllisyys lentoliikenteen valtavista päästöistä ovat pääasialliset syyt siihen miksi olen viime aikoina suosinut kotimaanmatkailua. Siitä huolimatta olen laatinut listoja niistä Matkoista, mitkä mua vielä odottaa, sillä ihan varmasti sillä sekunnilla kun saan vähän isomman tilin, heivaan hienot periaatteet lentämisen välttämisestä, ja lähden matkailemaan.

Näitä matkoja olen jouten ollessani pyöritellyt:

1. Espanja-Marokko-Portugali. Tämä saattaa jopa toteutua ensi kesänä, kunhan saan tarpeeksi pätäkkää. Hyvää matkaseuraakin on luvassa.

2. Syyria-Jordania-Libanon. Tää johtuu nyt siitä että aloin opiskelemaan arabiaa tänä syksynä.

3. Etelä-Meksiko-Belize-Guatemala (El Salvador). Pahasti olen urautunut tuohon maailmankolkkaan. Tähän on matkasuunnitelmat ollut olemassa jo pari vuotta.

4. Itä-Karibian pikkusaaret.

5. Istanbul. Tämä olisi helppo toteuttaa suhteellisen pienellä rahalla ja vaivalla, mutta aina joku muu kiilaa edelle, ja Istanbul-parka jää odottamaan toteutumista.

6. Kaakkois-Aasia. Kai sielläkin on käytävä ku kerta kaikki muutki. Ei kovin ajankohtainen.

7. Islanti ja Färsaaret. Laivalla. Koskahan tämän saisi aikaan?

8. Brasilia. Kolme kuukautta aikaa, tsiljoona kilsaa Brasilian rantaviivaa ja jokilaivalla Amazoni-jokea pitkin syvälle viidakkoon. Portugaliakin oppis kätevästi samalla, eli tavallaan tää olis niinku opintomatka.

Eikö mulla todella oo mitään muuta tekemistä juuri nyt? Esimerkiksi tenttiin lukemista, tai vaikka gradun tekemistä?

torstai 22. lokakuuta 2009

Bästa passagerana, vi anländar till Åbo tai jotain sinne päin

Huonosta ruotsinkielisestä otsikoinnista huolimatta lähden viikonloppuna Turkuun. Kirjoitan muuten edelleen pokalla työhakemuksiin osaavan ruotsia, kysyn vaan että miksi.

Tänä viikonloppuna matkustan Turkuun nauttimaan kansatieteestä. Turussa järjestetään Nefa Nordenin (kansatieteen ja etnologian opiskelijoiden pohjoismainen ainejärjestöverkosto) syyskokous johon osallistun edustaen Jyväskylää. Taka-ajatuksena oli myös että näen Hysteeriset Nartut (Alkio-opistonaikainen kolmen koplamme), mutta valitettavasti kolmas osapuolemme on estynyt saapumaan.

Lauantaina myös osallistun Turun Nefan vuosijuhlaan. Tajusin sinne ilmoittautuessani että olen Turun Nefan jäsen, mikä on pitkä tarina koska en ole koskaan Turussa opiskellut. Menen silti vuosijuhlaan raivokkaasti edustamaan Jyväskylän Nefaa.

Olen Turussa käynbyt viimeksi muistaakseni vuonna 2005, jolloin eräässä turkulaisessa ravitsemusliikkeessä käyttäydyimme huonosti, josta siirryimme Hesburgerille (ah miten turkulaista!) käyttäytymään huonosti ja pummimme kyydin kotiin. Se oli hieno reissu!

Tällä kertaa harrastanen myös kansatiedettä tutustuen turkulaisten projekteihin, mutta tästä lisää myöhemmin, kunhan pääsen Turkuun saakka

Välkomna ombord!

tiistai 29. syyskuuta 2009

Vessapaperia ja aamiaisbuffetti.

Rakas päiväkirja, eilen kävin G.A. Serlachiuksen museossa sen ollessa suljettuna. Minäpä muuten tiedänkin nyt että miten "Serlachius" lausutaan, kaikenlaista hyödyllistä sitä oppii. Sain sinne vapaalipun, jotta voin vierailla myös näyttelyssä. Kävin myös vessapaperitehtaalla. Tehdään siellä muutakin, mm. leivinpaperia, mutta oli jotenkin vaikuttavaa nähdä niin valtava tehdas joka työllistää satoja ihmisiä. Valtava tehdas, ja monta sataa ihmistä jotka valmistaa vessapaperia! Miettikää tätä seuraavan kerran kun käytte pikkulassa. Joku valmistaa sinunkin vessapaperisi!

Toivottavasti mulle jäisi aikaa vierailla näissä museoissa mitä täällä on monta, onhan tämä taidekaupunki. Tänään suoritin haastattelut erittäin tiiviissä tahdissa, ja tänään olisi ollut aikaa mutta kas, museothan ovat kiinni maanantaisin.

Eiliset haastattelut meni oikein hyvin. Nyt yritän pysyä terässä vielä kolme päivää.

Nyt istun hotellin aamiaishuoneessa kahvin kanssa, hirveen tärkeä olo on kun läppärin kanssa tässä istun ja siemailen mustaa kahvia. Oikeasti istun tässä siksi että langaton netti toimii paremmin tässä kuin huoneessa. Ensimmäisen haastattelu on vasta tunnin päästä, mutta heräsin ajoissa että kerkeän hyödyntää aamiasibuffettia koko rahan edestä. Tämän siitä saa kun ahne opiskelija pääsee harvoin oikeaan hotelliin yöksi.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Mä lähen Mänttään.

Varsinaista tekohengitystä matkablogille on se, jos aikoo kirjoittaa siitä että lähtee Mänttään. Noh, kunnon antropologin tavoin ei pidä vieroksua mitään, vaan käydä tulta päin! Ensi viikon, maanantaista torstaihin vietän työmatkalla Mäntässä, ja toivon oppineeni virheistäni Kemijärvellä ja tällä kertaa tarkistan paristot tsiljoona kertaa.

Mänttä on siis Pirkanmaalla, n. puolentoista tunnin bussimatkan päässä Jyväskylästä, ja olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, joskus 90-luvulla serkun häissä Mäntän klubilla. Muistan sen että talo oli hieno ja pramea, ruoka oli hyvää ja sitä oli sairaan paljon ja silloin maiston ensimmäisen kerran sellaista eksoottista herkkua kuin hunajameloni. Nykyään Mänttä on vuodesta 2009 ollut Mänttä-Vilppula kuntaliitoksen jälkeen. Mänttä-Vilppulassa on 11 602 asukasta. Kahdeksan opintopisteen kesäesseeni käsitteli sitä, miten Mänttää voi tutkia etnografisesti. Tässä ote siitä, mitä tein koko viime kesän yliopiston kirjaston toisen kerroksen tietokoneluokassa:


Mäntän kaupunki Pohjois-Hämeessä, Pirkanmaan maakunnassa on vanha teollisuuskaupunki, joka nykyään profiloituu erityisesti kulttuurikaupungiksi, ja kaupunki nimittääkin itse itseään Suomen ainoaksi viralliseksi taidekaupungiksi. Vuonna 2006 Mänttä haki jopa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2011, mutta hävisi kisassa Turulle. (Sivonen et al. 2006.)

Mänttä on saanut nimensä 1500–1600-luvulla Mäntässä asuneen Tuomas Niilonpoika Mäntsän talosta. Mäntäksi nimi muotoutui sata vuotta sitten, mutta Mäntässä on ollut asutusta paljon pidempään. Mäntästä on löytynyt muinaissuksi, jonka iäksi on arvioitu 1500 vuotta, joten Mäntässä on asuttu jo ennen viikinkiaikoja. Vuonna 1922 Mänttä itsenäistyi Vilppulasta omaksi kunnakseen, sai kauppaoikeudet 1948 ja tuli kaupungiksi 1973. (Peltoniemi 1995, 84 & 92.)

Mänttä on nyt jo historiaa, sillä se yhdistyi Vilppulan kunnan kanssa 1. tammikuuta 2009 siten, että Mäntän kaupunki liitettiin Vilppulan kuntaan ja laajentunut kunta otti käyttöönsä Mänttä-Vilppula -nimen ja kaupunki-nimityksen. Kaupungissa asui ennen kuntaliitosta reilut 6000 ihmistä, ja liitoksen jälkeen noin 11 000 ihmistä. (Mänttä-Vilppulan kaupungin internet-sivut [online].)

Mänttä tunnetaan edelleen ennen kaikkea metsäteollisuuskaupunkina. Mäntässä valmistetaan edelleen Serlan paperia, mutta nykyään Mänttä tunnetaan myös taide- ja kulttuurikaupunkina. Mäntän historiassa tärkeä henkilö on G.A. Serlachius, joka perusti Mänttään 1800-luvun jälkipuoliskolla ensin puuhiomon ja sitten paperitehtaan, ja rakensi Mäntästä menestyvän teollisuuskeskuksen. Serlachius oli innokas fennomaani, ja halusi sivistää ja kasvattaa tehtaalla työskenteleviä mänttäläisiä perustamalla Mänttään koulun, kirjaston ja lukusalin. Ensimmäisen Serlachiuksen veljenpoika Göstä Serlachius laajensi tehtaita, ja hänen poikansa R. Erik Serlachiuksen johtokautena Mäntästä tuli yksi Suomen rikkaimmista kaupungeista. Mäntässä on 1900-luvun alusta lähtein ollut myös aktiivista työväenyhdistys-toimintaa. Pitkälti Serlachiuksen suku ja heidän innostuksensa taiteeseen ja arkkitehtuuriin loi Mäntästä kulttuurikaupunkia. Myös työväenyhdistys järjesti kulttuuritapahtumia. (Sivonen et al. 2006, 15–19.)

Mänttä joutui vaikeuksiin 1970–80-luvuilla öljykriisin ja globalisoituvan kilpailun myötä. Vuonna 1986 G.A. Serlachius Oy fuusioitui kilpailijansa Metsäliiton kanssa, ja Mäntästä tuli fuusion yhteydessä perustetun Metsä-Serlan tehdaskaupungeista, mutta yhtiön pääkonttori muutti Mäntästä muualle. Ajan myötä kun tuotantolaitokset vanhenivat, niitä suljettiin tai myytiin. Mänttä näytti vaipuvan täydelliseen lamaan, työpaikkoja väheni ja asukasluku laski. Vuonna 1990 sellutehdas suljettiin, ja se näytti olevan kuolinisku jo viimeisillä voimillaan kituvalle teollisuuskaupungille. Valtakunnallisessa mediassakin Mänttä esiteltiin malliesimerkkinä kuolevasta teollisuuskeskuksesta. Mäntän taru näytti olevan lopussa, sillä teollisista työpaikoista katosi nopeassa tahdissa noin 40 %. Jostain syystä lamaan vaipuneessa kaupungissa heräsi kuitenkin ennennäkemätön kulttuuribuumi. (Sivonen et al. 2006, 20–21.)

Göstä Serlachiuksen taidesäätiö ja sen ylläpitämä taidemuseo olivat 1990-luvun alussa toimineet jo vuosikymmenten ajan kaupungin kulttuurin kivijalkana. Kuitenkin 1990-luvun alussa kaupungin kulttuurielämä monipuolistui, kun Serlachius-yhtiöltä vapautui arvokiinteistöjä, joita uudet kulttuuritoimijat ottivat käyttöönsä. Uudenlainen kulttuurielämä tuntui tuovan lamasta kärsivälle kaupungille uutta puhtia, ja kaupunki perusti nimeään kantavan taidepalkinnon, joka oli tuohon aikaan suurin suomalainen kuvataidepalkinto. Se lisäsi Mäntän mainetta taidekaupunkina, ja samalla perustettiin Mäntän kuvataideviikot, joka on järjestetty vuodesta ja vuodesta 1993 se vakiinnuttanut paikkansa tärkeänä nykytaidetta esittelevänä festivaalina. Kuvataideviikkojen aikana järjestetään myös muuta oheistoimintaa, joka houkuttelee paikalle kulttuurin harrastajia ympäri Suomen. Toinen virstanpylväs Mäntän nousemisessa moderniksi kulttuurikeskittymäksi on pianomusiikkiin keskittyvä Mäntän Musiikkijuhlat, joka on järjestetty vuodesta 1998. (Sivonen et al. 2006, 21–22.)

2000-luvulle tultaessa Mäntässä oli siis kolme valtakunnallisesti merkittävää kulttuuri-instituutiota: Göstä Serlachiuksen taidemuseo, Mäntän kuvataideviikot ja Mäntän Musiikkijuhlat. Sen jälkeen kulttuuri-toiminta on entisestään laajennettu, uusia tapahtumia ja näyttelytiloja perustettu ja kaupungin kulttuuri-imagoa vahvistettu. Nyt Mänttä markkinoi itseään ensisijaisesti taidekaupunkina. (Sivonen et al. 2006, 21–30.) Mäntän kaupungin kulttuuripääkaupunkihakemuksessa kiteytetään Mäntän historia ja nykyisyys seuraavasti:

”Metsäteollisuuden läpimurron myötä aikoinaan syntynyt Mänttä on vähitellen kehittynyt eurooppalaiseksi edelläkävijäksi siinä, miten hedelmälliseksi teollisuuden ja kulttuurin suhde voi kehittyä. Teollisen rakennemuutoksen, kokonaisten tehtaiden sulkemisen ja työpaikkojen vähenemisen myötä se on erinomainen eurooppalainen esimerkki kehityksestä, jossa teollisuuden suojissa kasvanut kulttuuri alkaa vähitellen kannatella koko kaupungin kehitystä.” (Sivonen et al. 2006, 30.)

Mäntän historiaa ja kulttuuriteollisuutta tarkastellessani lähteenäni oli Mäntän kaupungin hakemus Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2006. Lähdekritiikkiä harrastin sen verran, että otan huomioon sen, mihin tarkoitukseen kyseinen lähde on tarkoitettu. Hienoista propagandan makuahan siinä oli, joten tulevaisuudessa kun alan tutkia Mänttää tarkemmin, on tämä otettava huomioon ja käyttänen myös muita lähteitä.

Viime kesänä opin muuten myös sellaisen ihmeen kuin html-koodin muotoilu. Ensimmäistä kertaa ikinä muokkasin siis tämän blogin koodia ihan itse ja sillä sain tuon lainauksenkin noin nätisti että! Te kaikki humanistiparat jotka ette yhtään ymmärtäneet äskeistä lausetta, vaviskaa! Hähhähää!



Lähteet:

Mänttä-Vilppulan kaupungin internet-sivut [online]: [Viitattu 13.7.2009.]

Nieminen, Timo; Jokinen, Arto & Peltoniemi, Pentti: Mänttä – Mänttä stad. Helsinki 1995.

Sivonen, Pauli et al.: Pieni voi olla vahva. Mänttä, Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011. Hakemus opetusministeriölle 23. helmikuuta 2006. Jyväskylä, 2006.

maanantai 24. elokuuta 2009

Kotoisen Suomen korpimailla osa 2: Kemijärvi

Täällä ollaan, Kemiksessä!

Ulkomaanmatkailun puutteessa bloggailen näistä kotimaan piipahduksista. Tänne päädyin työmatkalle, haastattelemaan ihmisiä. Pari haastattelua on jo takana, ja toistaiseksi en ole onnistunut tuhoamaan tiedostoja nauhurista *koputtaa puuta*.

Olen kyllä ollut positiivisesti yllättynyt. Luulin saapuvani kuolleeseen harmaaseen teollisuuskaupunkiin, mutta täällä on todella kaunista! Tässä vieressä on Pöyliönjärvi ja Kemijoki virtaa vierestä. Vuokrasin polkupyörän ja ajelen ympäri Kemijärveä haastatteluja tekemässä. Todella ekologista, hyvä minä! Ensinnäkin istuin lähes 15 tuntia junassa päästäkseni tänne, tai no osan ajasta makasin koska ensimmäistä kertaa elämässäni otin makuuvaunupaikan! Tälläisiin ylellisyyksiin en omasta pussistani suostuisi sijoittamaan, vaikka pakko on kyllä myöntää, ettei sen yön jälkeen ollut läheskään niin paska olo, kuin olisi ollut jos olisin tuttuun tapaan nukkunut penkillä karjankuljetusvaunussa jossa juopot ja teinit huutaa kilpaa. Ah, Lapin juna!

Kemijärvellä olen yötä hostellissa jossa itseni lisäksi eilen oli ranskalainen historianopettaja ja italialainen pyöräilevä avaruusinsinööri. Ihan kuin olisi ulkomailla, kun hostellissakin on samanlaista porukkaa kuin ulkomailla. Muutenkin olen koettanut virittäytyä uraauurtavan tutkimusmatkalijan rooliin. Aika helppoa on kuvitella olevansa ulkomailla kun nettiyhteyskin on yhtä paska kuin hikisimmässä nettikahvilassa Panaman peräkylillä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

"Metsän näen jämäkän ja vaaran sinertävän"

Viime vuonna näihin aikoihin luultavimmin lillin Tyynessä Valtameressä, tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Tänä vuonna uudet kuviot, seurasin Dannyn jalanjälkiä koillisen Suomen korpimaille.

Harrastin siis tällä viikolla kotimaanmatkailua Kuusamossa! Kikan kanssa lähdettiin Oulangan kansallispuistoon ja tarkoitus oli vaeltaa koko 80km pituinen Karhunkierros. No, näin ei käynyt, mutta hauskaa oli silti. Kaksi ekaa päivää vaellettiin mahtavissa korpimaisemissa hyttysten syötävinä painavia rinkkoja raahatessa. Sitten vaellustoverin polvi sanoi naps ja jäätiin Oulangan kansallispuiston leirintäalueelle, ja vaihtoehtoina oli että joko jäädään sinne sikailemaan tai jatketaan matkaa väkisin. Leirintäalueen henkilökunta kuitenkin tiesi ehdottaa että voisimme matkata osan reitistä kanootilla ja jatkaa matkaa kävellen siitä.

Aamulla herätessämme kosteasta teltasta, unettoman kylmän yön jälkeen jossa muun muassa käytin kirjaa tyynynä, kuvittelin olevani talvisodassa (mulle jäi edelleen epäselväksi että miten tämän ajatusleikin olisi pitäny auttaa) ja toivoin että tekstarilla voisi tilata lopetuspiikin. Raahauduimme respaan ja totesimme ettei päivän suunnitelmasta tule yhtään mitään, koska melontareitin päätyttyä olisi pitänyt suunnistaa umpimetsässä takaisin polun varteen. Niinpä sovimme että melotaan päivä ja respan kiltti setä hakee meidät takas leirintäalueelle.

Melominen oli pitkästä aikaa tosi hauskaa, vaikka loppua kohden alkoi hieman puuduttaa. Aloitin "perämiehenä" mutta siinä edessä on paljon hauskempaa kun ei tarvitse ajatella mitään. Haluaisinkin esittää julkisen anteeksipyynnön Andrewlle siitä syystä, että arvostelin sen ohjaustaitoja viime kesän melontaretkellä Karibianmerellä, ei se oo niin helppoa ku mitä luulis:) Kyllä mulla nyt kävi mielessä että miten mä oon sillon vuosi sitten uskaltanu lähteä merelle melomaan puisella koverretulla ikivanhalla kanootilla ilman pelastusliivejä lievän vesimassojen pelkoni kanssa? Kai se oli kun meitä oli kaksi kanootillista ja se kanadalainen Alex oli eräopas ammatiltaan ja Andrew sairaanhoitaja. Eikä vesi ollu kylmää.

Suosittelen kaikille kotimaanmatkailua! Näinä aikoina se on oikein helppo ja ympäristöystävällinen tapa matkustella, ja Suomen korpimailta löytyy nähtävästi vaikka mitä helmiä! Kuusamossa moneen kertaan ihasteltiin että ihan kuin oltais ulkomailla kun oli muka niin eksottista ja erilaista.

Tähän loppuun haluaisin vielä siteerata Dannyn biisiä "Kuusamo", josta ymmärrettävistä syistä muodostui reissun teemabiisi.

Helsinki.
Savuinen, sumuinen kaupunki.
Ihmiset ei tunne edes naapuriaan.
Kaikilla on kiire,harva täällä hymyilee.
Näkymättömät laudat nykivät jarepivät sätkynukkeja,
jotka poukkoilevat kuin saaliskalat sumpussa.
Kaikilla on kiire ei minnekkään.
Kuusamo
Nyt kutsuu mua Kuusamo.
Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän.
Kuusamo,
Nyt kutsuu mua kuusamo.
Sieltä vaan mä rauhani saan.
Kuusamo...
Helsingissä ei asu enää helsinkiläisiä.
On vain joukko yksinäisiä, ja heitä on monta, liian monta.
En tahtoisi olla yksi heistä.
Tahdon olla vapaa, ja hengittää havun tuoksua.
Täällä olen kuin vanki, lähden Kuusamoon.
Kuusamo,
nyt kutsuu mua Kuusamo.
Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän.
Kuusamo,nyt kutsuu mua kuusamo.
Sieltä vaan mä rauhani saan.
Kaukana,on mennyt onni kaukana.
Mielenrauhan menetin,mut sen kai saan takaisin.
Ainoa, lie paikka vailla vainoa.
Korpimaa,se kanssani jaa...

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Paluu todellisuuteen

Tälläiset lyhyet lomat ei ehkä sovi minulle. Viidessä päivässä lomakohteeseen ja matkustamiseen ei vielä ehdi kyllästyä, ja kotiinpaluu tuntuu sietämättömän vaikealta. Viiden päivän auringonpaisteen, huolettoman shoppailun (siis millä rahalla??), Ramblalla kävelyn, bilettämisen (no kerran) ja nähtävyyksien katselun jälkeen tuntuu ihan karsealta palata Jyväskyään jossa minua odottavat tentit, maksamattomat laskupinot, pyykkivuori, opiskeluahdistus, päämäärättömyys ja muut velvollisuudet. Aika on kullannut muistot, ja mietin vaan, että minkä ihmeen takia silloin kaksi vuotta sitten tulin takaisin Jyväskylään? Voisiko joku muistuttaa minua?

Suotta pelkäsin että Barcelona olisi pettymys. Kaupungista löytyi ihan uusia puolia, ja oli kiva mennä sellaiseen paikkaan lomalle missä ei ollut ihan pihalla koko ajan eikä aikaa mennyt siihen että piti säätää miten pääsee paikasta toiseen. Ilmeisesti koko Eurooppa on nähnyt Woody Allenin elokuvan "Vicky Cristina Barcelona", sillä Ramblas oli ihan täynnä hollantilaisia, ruotsalaisia, brittejä, ranskalaisia ja suomalaisia.

Yhtenä päivänä myös matkustimme Salouhun, entisille asuinsijoilleni, tarkoituksena käydä baarissa jossa olin töissä. Järkytys oli suuri kun tajusin, että koko hotelli oli suljettu! Liekö laman vaikutusta, vai mitä. Kiertelimme hieman Saloussa, ja oli hauska huomata miten kaikki oli ennallaan. Kävimme syömässä ravintolassa jossa usein kavereiden kanssa illastimme, ja tarjoilija jopa muisti minut! Onneksi kuitenkin tapasin Barcelonassa kahta työkaveria, jotka ovat sittemmin päätyneet asumaan Barcelonassa. Lucky bastards. Toinen kavereista on jopa edennyt ravintolapäälliköksi eräässä kuppilassa, ja varmaan saisin kinuttua töitä...:)

Barcelonasta voisi jaaritella loputtomiin, mutta parasta on kun menette itse paikan päälle katsomaan. Lennot meille kustansi 200e, halvemmallakin saa jos on oikea ajoitus ja jaksaa tonkia, hostellin saa halvimmillaan kai 20e/yö, ravintolat on Ramblalla ihan kiskurihinnoissa ja niissä on kusetuksen makua, kannattaa syödä jossain vähän kauempana ja kaupassahan ruoka on halvempaa kuin Suomessa. Metro toimii kuin unelma. Varokaa taskuvarkaita, niitä on paljon. Nähtävää on paljon eikä välimatkat ole mahdottomia, Barcelona on hallittavan kokoinen kaupunki.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Minun Barcelona

Huomenna lähden rakkaaseen Barcelonaan. Tällä kertaa viivyn viisi päivää, ja saan leikkiä turistiopasta ja esitellä Karolle kaikki ihanat paikat. Tapaan myös paria kaveria jotka ovat Barcelonaan päätyneet sen jälkeen kun kaksi vuotta sitten Saloussa asuimme ja myimme viinaa janoisille turisteille, vietimme päivät rannalla ja yöt Saloun lukuisissa yökerhoissa.

On hauskaa ja ehkä haikeaakin mennä Barcelonaan. Kaivoin vanhan Lonely Planetin kaapista ja korkkasin uuden, tosin käytetttynä ostetun Mondon opaskirjan. Barcelonan karttakin löytyi jostain paperipinoista. Aion myös mennä käymään Saloussa vanhalla työpaikallani, on varmaan todella omituista ja saa nähdä onko siellä vielä vanhat tutut töissä.

Pakkaus on vielä vaiheessa, kaikki hukassa ja kaappi täynnä rumia kulahtaneita vaatteita.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Tulossa huhtikuussa 2009!

Eräänä iltana, nettiä selaillessa ikään kuin vahingossa ostin Karon kanssa lentoliput Barcelonaan. Sinne siis viideksi päiväksi näin ensi hätään, nyt täytyisi kyllä hetken pysytellä Suomessa että saisi jotain valmiiksi täällä yliopistollakin. Pitkiä reissuja ei siis ole tiedossa vähään aikaan. Ellei sitten...

Lisäsin kuvia vanhoihin teksteihin, nyt kun on nopea internet-yhteys.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Kaupunkien Kaupunki



Yhdysvalloista palattuani minulle jäi siis kymmenisen päivää aikaa Meksikossa ennen kotiinpaluuta. Puolet tästä ajasta vietin aivottomana Puerto Vallartassa Tyynen Valtameren rannalla. Lentoni lähti Mexico Citystä joten päätin mennä taas kerran tutustumaan tuohon kaupunkien kaupunkiin. Pari kaveria asuu Mexico Cityssä joten sain oikein neljän päivän intensiiviopastuksen kaupungin turistinähtävyyksiin.

Yleisestä suurkaupunkikammostani huolimatta Mexico City jaksaa hämmästyttää minut aina. Tämä oli nyt kolmas kerta kun kyseiseen kaupunkiin päädyin, enkä siltikään ole nähnyt kuin murto-osan. Tämä lienee ymmärrettävää, sillä metropolialueella asuu eri arvioiden mukaan 22-28 miljoonaa asukasta. Ilman saastuneisuus on aivan uskomaton, jopa niin että se haittaa näkyvyyttä. Kurkkua polttaa ja nenä on tukossa koko ajan, mutta ikänsä México Cityssä asuneet kaverini eivät kuulemma edes huomaa saasteita.

Espanjalaiset valloittajat rakensivat asutuksensa atsteekkien silloisen pääkaupungin Tenochtitlánin päälle. Nykyinen katedraali on rakennettu osin samoista kivistä mistä pyramidit aikoinaan. Atsteekkien kaupunki sijaitsi saarella ja oli täynnä kanaaleja, ikään kuin Mesoamerikkalainen Venetsia. Voitte kuvitella että tämä aiheuttaa ongelmia nykyään, sillä kosteikolle rakennetut painavat rakennukset tuppaavat uppoamaan ajan myötä.

Neljän päivä aikana näimme uskomattomia taidemuseoita, 280 000 opiskelijan yliopiston, atsteekkien muinaisia kanaaleja sekä pyramideja, maailman suurimman antropologian museon, Frida Kahlon talon, Diego Riveran seinämaalauksia ja paljon muuta. Tämä kaupunki jaksaa yllättää aina, ja joka kulman takaa löytää jotain uskomatonta.

Nyt olen jo palannut Suomeen. Kävin matkamessuilla inspiroitumassa, ne kun sattuivat olemaan heti seuraavana päivänä paluuni jälkeen. Jatkoa siis seuraa...