Ääh, emmä jaksanu näemmä siitä Turuust mitää juttua saada aikaan. Hieno oli kaupunki ja Aurajoki virtas edelleen, samoin kuin olut, siitä kiitos Turun kansatieteilijöille, ja folkloristeille myös.
Viimeisen puolen vuoden aikana on taas tullut suunniteltua matkoja milloin minnekin. Painotus sanalla suunnitella, sillä akuutti persaukisuus ja kasvava syyllisyys lentoliikenteen valtavista päästöistä ovat pääasialliset syyt siihen miksi olen viime aikoina suosinut kotimaanmatkailua. Siitä huolimatta olen laatinut listoja niistä Matkoista, mitkä mua vielä odottaa, sillä ihan varmasti sillä sekunnilla kun saan vähän isomman tilin, heivaan hienot periaatteet lentämisen välttämisestä, ja lähden matkailemaan.
Näitä matkoja olen jouten ollessani pyöritellyt:
1. Espanja-Marokko-Portugali. Tämä saattaa jopa toteutua ensi kesänä, kunhan saan tarpeeksi pätäkkää. Hyvää matkaseuraakin on luvassa.
2. Syyria-Jordania-Libanon. Tää johtuu nyt siitä että aloin opiskelemaan arabiaa tänä syksynä.
3. Etelä-Meksiko-Belize-Guatemala (El Salvador). Pahasti olen urautunut tuohon maailmankolkkaan. Tähän on matkasuunnitelmat ollut olemassa jo pari vuotta.
4. Itä-Karibian pikkusaaret.
5. Istanbul. Tämä olisi helppo toteuttaa suhteellisen pienellä rahalla ja vaivalla, mutta aina joku muu kiilaa edelle, ja Istanbul-parka jää odottamaan toteutumista.
6. Kaakkois-Aasia. Kai sielläkin on käytävä ku kerta kaikki muutki. Ei kovin ajankohtainen.
7. Islanti ja Färsaaret. Laivalla. Koskahan tämän saisi aikaan?
8. Brasilia. Kolme kuukautta aikaa, tsiljoona kilsaa Brasilian rantaviivaa ja jokilaivalla Amazoni-jokea pitkin syvälle viidakkoon. Portugaliakin oppis kätevästi samalla, eli tavallaan tää olis niinku opintomatka.
Eikö mulla todella oo mitään muuta tekemistä juuri nyt? Esimerkiksi tenttiin lukemista, tai vaikka gradun tekemistä?
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti