Harrastin siis tällä viikolla kotimaanmatkailua Kuusamossa! Kikan kanssa lähdettiin Oulangan kansallispuistoon ja tarkoitus oli vaeltaa koko 80km pituinen Karhunkierros. No, näin ei käynyt, mutta hauskaa oli silti. Kaksi ekaa päivää vaellettiin mahtavissa korpimaisemissa hyttysten syötävinä painavia rinkkoja raahatessa. Sitten vaellustoverin polvi sanoi naps ja jäätiin Oulangan kansallispuiston leirintäalueelle, ja vaihtoehtoina oli että joko jäädään sinne sikailemaan tai jatketaan matkaa väkisin. Leirintäalueen henkilökunta kuitenkin tiesi ehdottaa että voisimme matkata osan reitistä kanootilla ja jatkaa matkaa kävellen siitä.
Aamulla herätessämme kosteasta teltasta, unettoman kylmän yön jälkeen jossa muun muassa käytin kirjaa tyynynä, kuvittelin olevani talvisodassa (mulle jäi edelleen epäselväksi että miten tämän ajatusleikin olisi pitäny auttaa) ja toivoin että tekstarilla voisi tilata lopetuspiikin. Raahauduimme respaan ja totesimme ettei päivän suunnitelmasta tule yhtään mitään, koska melontareitin päätyttyä olisi pitänyt suunnistaa umpimetsässä takaisin polun varteen. Niinpä sovimme että melotaan päivä ja respan kiltti setä hakee meidät takas leirintäalueelle.
Melominen oli pitkästä aikaa tosi hauskaa, vaikka loppua kohden alkoi hieman puuduttaa. Aloitin "perämiehenä" mutta siinä edessä on paljon hauskempaa kun ei tarvitse ajatella mitään. Haluaisinkin esittää julkisen anteeksipyynnön Andrewlle siitä syystä, että arvostelin sen ohjaustaitoja viime kesän melontaretkellä Karibianmerellä, ei se oo niin helppoa ku mitä luulis:) Kyllä mulla nyt kävi mielessä että miten mä oon sillon vuosi sitten uskaltanu lähteä merelle melomaan puisella koverretulla ikivanhalla kanootilla ilman pelastusliivejä lievän vesimassojen pelkoni kanssa? Kai se oli kun meitä oli kaksi kanootillista ja se kanadalainen Alex oli eräopas ammatiltaan ja Andrew sairaanhoitaja. Eikä vesi ollu kylmää.
Suosittelen kaikille kotimaanmatkailua! Näinä aikoina se on oikein helppo ja ympäristöystävällinen tapa matkustella, ja Suomen korpimailta löytyy nähtävästi vaikka mitä helmiä! Kuusamossa moneen kertaan ihasteltiin että ihan kuin oltais ulkomailla kun oli muka niin eksottista ja erilaista.
Tähän loppuun haluaisin vielä siteerata Dannyn biisiä "Kuusamo", josta ymmärrettävistä syistä muodostui reissun teemabiisi.
Helsinki.
Savuinen, sumuinen kaupunki.
Ihmiset ei tunne edes naapuriaan.
Kaikilla on kiire,harva täällä hymyilee.
Näkymättömät laudat nykivät jarepivät sätkynukkeja,
jotka poukkoilevat kuin saaliskalat sumpussa.
Kaikilla on kiire ei minnekkään.
Kuusamo
Nyt kutsuu mua Kuusamo.
Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän.
Kuusamo,
Nyt kutsuu mua kuusamo.
Sieltä vaan mä rauhani saan.
Kuusamo...
Helsingissä ei asu enää helsinkiläisiä.
On vain joukko yksinäisiä, ja heitä on monta, liian monta.
En tahtoisi olla yksi heistä.
Tahdon olla vapaa, ja hengittää havun tuoksua.
Täällä olen kuin vanki, lähden Kuusamoon.
Kuusamo,
nyt kutsuu mua Kuusamo.
Metsän näen jämäkän, ja vaaran sinertävän.
Kuusamo,nyt kutsuu mua kuusamo.
Sieltä vaan mä rauhani saan.
Kaukana,on mennyt onni kaukana.
Mielenrauhan menetin,mut sen kai saan takaisin.
Ainoa, lie paikka vailla vainoa.
Korpimaa,se kanssani jaa...
4 kommenttia:
"...tekstarilla tilata lopetuspiikin." Ihka oikea qlassikko! Japanin vuoristoihin mieltyneena ja saatanan kalliin 100 litran rinkan ylpeana omistajana ennustan, etta tulee harrastettua kotimaan matkailua tulevaisuudessa paljoltikin, viimeistaan ainakin jos tarjoutuu tilaisuus lahtea japanilaisvaihtareille esittelemaan Lappia.
Erajormailukirjaa odotellessa
- Pezquito
Niin, tiiäthän, silleen ku niitä pikavippejä myönnetään tekstarilla niin vois tilata lopetuspiikin jos oikein ottaa päähän, kuten em. yön jälkeen.
Piinkovina feministeinä muuten K:n kanssa keksimme termit "eräleena" ja "erähelena", eräjorman luontoa rakastavat siskot, joita mieluusti näkisin käytettävän yleisemminkin.
100 litran rinkka on varmaan niin iso että voit laittaa yhden japanilaisista tovereistasi reppuun, ja se vois sieltä kurkkia maisemia!
Mutta eiko toisaalta voi hyvinkin kysya, loisiko eraleenan tahi erahelenan kaltaisten sanojen lanseeraminen todellista tasa-arvoa? Erottuminen ja erottaminen ovat nahdakseni epatasa-arvon alkujuuri suuri. Mikali erajormasta tulee useimmilla ensimmaisena mieleen karvainen harmalaisjurpo, se johtunee ennen kaikkea populaarikulttuurin mieleenpainuvista eramaiden sankareista kuten Havukka-ahon ajattelijasta, eika niinkaan sanaan ontologisesti sisaanrakennetusta seksismista.
- Pezquito
Feminismiäkin monenlaista, ja itse näkisin eräleenan ja erähelenan lähinnä edustavan positiivista femismiä, naiseuden ylistämistä. Epätasa-arvoa ei sanakikkailuilla poisteta, eikä ole tarkoituskaan, siihen tarvitaan järeämmät aseet.
Lähetä kommentti