Surffausta, sääskiä ja suunnitelmia

Koulua on varsinaisesti jäljellä enää viikko. En voi valehdella surevani sitä, kyllä tämä pelleily alkaa jo riittäkin. Nyt on enää pari lopputyötä kursseille tekemättä, jotain joka Suomessa vastaisi kai oppimispäiväkirjaa. Kokeita ei siis ilmeisestikään ole, kukaan ei oikein tunnu tietävän mistään mitään, ei edes opettajat.

Alunperinhän kunnianhimoinen tavoitteeni luentojen loppumisen jälkeen oli päästä käymään Chiapasissa asti ennen kuin joulukuun 15. päivä lähden Kaliforniaan, ihan Ameriikan Yhdysvaltoihin asti. Into Chiapasiin lähtemiseen kuitenkin hyytyi kun mulle selvisi miten älyttömän kaukana se oikeasti on. Ensin pitäisi mennä täältä México Cityyn (8h), sen jälkeen Oaxacaan (6h), sieltä sitten pääsee Chiapasissa sijaitsevaan San Cristobal de las Casasiin kätevästi vaivaisessa 12 tunnissa. Että repikääpä siitä. Sitä ei oikeasti karttaa katsomalla voi käsittää minkä kokoinen maa tämä on. Voipi olla siis että tälläisen eeppisen matkanteon sijaan keskityn ruskettamaan ruhoani ja kasvattamaan kalja-mahaa jollain rannalla lähiosavaltioissa. Mieleni ja kehoni kaipaavat lepoa moisen rankan opiskelu-urakan jälkeen.

Viikko sitten käytiin rannalla San Blasissa telttailemassa kahden kaverin kanssa. Lainattiin host-mamalta kahden hengen teltta ja kolmannen kaverin oli tarkoitus lainata myös joltain kaverilta, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Nukuttiin sitten kolmistaan siinä teltassa, joka oli kai suunniteltu meksikolaisille, koska se oli meille kaikille kolmelle täysikasvuiselle naisihmiselle liian lyhyt. Käytiin myös bongailemassa krokotiileja. Minä uskaltauduin taas ihan oikean surffilaudan päälle (ja alle ja ympärille). Ihan yhtä paskahan mä olin siinä touhussa kuin ennenkin, en tajua mistä ihmeestä olen saanut päähäni että osaan muka surffata. Enkä tiedä miksi olin siinä uskossa ettei se satu kun surffilaudan päältä kaatuu veteen. Eipä.

San Blas on myös kuuluisa verenhimoisista sääskistä ja hiekkakirpuista. Kaikki varoituksen sanat oli ihan totta, minä onnistuin kaiken lisäksi saamaan jonkun allergisen reaktion, ja käsi turposi. Seuraavana iltana molemmat jalat ja aamulla mulla oli lättäjalka turvotuksesta ja sattui kävellä. Onnekseen eräällä oregonilaisella pariskunnalla oli lääkelaukku mukana ja sain antihistamiinia joka teki minut kovin väsyneeksi. Telttaan nukkumaan kunnes herään yöllä siihen että kaveri kompuroi päälläni ja yrittää päästä ulos teltasta ripuloimaan. Vieläkin naurattaa, on se toisten ahdinko vaan parasta viihdettä!

Takaisin aallokkoon

Viime viikonloppuna lähdimme Coliman osavaltioon Manzanilloon rantalomalle. Kaveri oli vuokrannut ison loma-asunnon uima-altaalla, ja kutsui 27 parasta kaveriaan jakamaan kustannukset, mitkä ei niin päätähuimaavat näin isolla porukalla olleet. Ja koska kaikilla ylempää keskiluokkaa olevilla meksikolaisilla on autot, ei kuljetuskaan muodostunut ongelmaksi. Koko nelituntisen matkan ajan kuskimme Fernandon toivomuksesta kuuntelimme läpi Nightwishin koko tuotannon.

Ranta oli aivan loistava, olin jo kaivannutkin rannalla olemista! Se on vaan parasta mitä on. Uskaltauduin myös bodyboardille, vaikka aallot oli aika reippaan kokoisia. Edellisen kerran surffatessahan melkein tapatin itseni, jos muistatte. Tällä kertaa ranta oli hiekkaa eikä kiviä, eikä aallot liian isoja. Nyt ei käynyt mitään vaarallista, löin vaan polveni ja leukani pohjaan ja nielin litroittain suolavettä, jota tiputteli nenästä koko sunnuntaipäivän. Lisäksi bikinini alaosa on päässyt löystymään hieman ja joka ikinen aalto huuhtaisi sen alas, joten olin pylly paljaana varmaan puolet ajasta. Mutta aaltojen pelko on melkein voitettu!

Seurueessamme oli myös kaksi espanjalaista poikaa joiden mielestä oli todella hauskaa että tv-sarja Serranon perhe on hyvin suosittu Suomessa.

Kuvia

Yhteys on hitaimmasta paasta mutta sainpas paivitettya kuvia. Pikainen paivitys: olinpaikka talla hetkella Peninsula de Osa, etelaisessa Costa Ricassa. Mun kinttuja on hyttysmyrkysta ja moskiittoverkosta huolimatta syoneet verenhimoiset itikat ja jalat on taynna kutisevia paiseita. Hain asken apteekista jotain rohtoa, en ihan ymmartanyt mita se on mutta ihan sama, tama on ihan jarkyttavaa, suomalaisten hyttysten pistoja en edes huomaa ja nyt haluan kaivaa kinttujani haarukalla tai juustoraastimella.

Yhden asian olen huomannut myos: viime kerralla taalla ollessa miehet huuteli ja vislas peraan kun kaveltiin kadulla eika missaan saanu olla rauhassa ettei joku tuu kyselemaan mista ma oon ja minne oon menossa ja oonko naimisissa. Joko Andrew lasnaolollaan pelottaa hannystelijat pois tai sitten en vaan kertakaikkiaan enaa ole niin hyvannakoinen kuin uskon olevani:)

Ah, Tyyni Valtameri!

Biitsilla ollaan, Montezumassa tarkalleen ottaen. Kuumuus on uskomatonta, onneksi aina valilla voi pulahtaa uimaan kadenlampoiseen mereen. Oltiin tanaan ihanalla kivalla pikku patikkaretkella joen reunustalla. Polku oli kuitenkin sadekauden vuoksi sortunut joten suurimman osan aikaa roikuttiin juurista ja oksista ja ryomittiin eteenpain hikisina ja mutaisina. Lopussa kuitenkin odotti parikymmenta metria korkea vesiputous, kuivalla kaudella sen alle muodostuneeseen lampeen olisi voinut pulahtaa uimaan, mutta nyt se olisi ollut erittain vaarallista.

Mista tietaa tulleensa vanhaksi? Siita etta ei halua enaa nukkua rannalla sijaitsevassa hostellinkaltaisessa asumuksessa joka on taynna paskasia bongorumpuja paukuttavia hippeja. Oltiin yksi yo siella kun ei loytynyt muuta, mutta nyt muutettiin toiseen vahan siistimpaan hostelliin jossa on puhdasta ja valoisaa. Me ollaan myos heratty joka aamu ihan sairaalloisen aikaisin tekamaan jotain jarkevaa, tanaankin klo 5. Se johtuu siita etta aamupaivalla ei sada ja jo 10 aikaan alkaa olla niin kuuma etta varjossa istuessakin hiki tippuu. Kaikki vaatteetkin on koko ajan hieman kosteita. Nyt on ihana istua ilmastoidussa internetkahvilassa. Taidanpa jaada tanne nukkumaan...

Ollaan taalla Montezumassa pari paivaa, huomenna mennaan snorklaamaan koko paivaksi Isla Tortugalle eli Kilpikonnasaarelle. Suuremmilta vahingoilta lompakon katoamisen jalkeen ollaan valtytty, mulla oli pienta nuhanpoikasta mutta se meni ohi kun lepasin yhen paivan ja Andrew haki mulle ritarillisesti kanaa pikaruokapaikasta (costaricalaiset rakastaa paistettua kanaa). Ja raastoin kinttuani eilen merenpohjassa olevaan isoon rosoiseen kiveen kun oltiin aalloissa lillimassa.

Yritan saada kuvia ladatuksi kohtapuoliin.