Tulossa 2011!

Nyt on nimittäin niin että minä lähden ensi vuonna puoleksi vuodeksi Kepan koordoinaman Etelän vapaaehtoisohjelman (Etvo) kautta Nicaraguaan! Menen työharjoitteluun Oulu-Matagalpa-ystävyysseuran kumppanijärjestön Movimiento Comunalin alkuvuodesta alkavaan ympäristökasvatushankkeeseen.

Tässä vähän muistoja Nicarguasta vuodelta 2006.

Aika innoissani oon, nyt pitäis vaan jaksaa tehdä gradu loppuun että voi hyvillä mielin häipyä tropiikkiin. Jeah!

Jakkien mailla

Jurttia aamuauringossa

Mongolian hankematka on nyt onnellisesti takana ja olen taas kotona ja yritän toipua nuhasta. Tulin viimeisenä päivänä vielä kipeäksi ja pahin nuhapuuska osui juuri matkustuspäivään. Astmaiset keuhkoni eivät varsinaisesti nauttineet Ulan Batorin (onkohan tämä oikea kirjoitusasu? en jaksa tarkistaa) ilmansaasteista ja kuivasta pölyisestä ilmasta. Naamani ei myöskään pitänyt mongolialaiseen neuvostolaatuiseen vessapaperiin niistämisestä. Ah!

Matka Mongoliaan meni siis kokonaisuudessaan ihan hyvin, toivottavasti myös hankeraportoinnin osalta. Mongoliaan olisi mukava palata myös ihan muuten vaan, kun Gobin autiomaa jäi näkemättä. Ulan Batorista voisin kyllä tässä elämässä pysytellä kaukana. Dornodissa sen sijaan oli kaunista, ja 12 tunnin automatka sinne oli todella ikimuistoinen. Auton ikkunasta näkyi vähän väliä paitsi loputtomiin jatkuva kumpuileva aro, myös lampaita, lehmiä, kameleita, jakkeja ja hevosia, valtoimenaan ilman aitauksia laiduntamassa tyytyväisen näköisenä. Yli 50% mongolialaisista on edelleen ainakin osa-aikaisia nomadeja. Muistaakseni 30% on koko ajan nomadeja, ja vaihtavat paikkaa neljä kertaa vuodessa.

Aina kun nukun lentokentällä, vannon etten ikinä enää tee sitä. Kesällä "nukuin" Frankfurt Hahnin lentokentällä ja se kävi hermoille niin pahasti ja vakuutin itselleni etten ikinä enää tee sitä! Ajattelin että nyt olen liian vanha nukkumaan lentokentällä. Noh, nyt se oli taas ihan suunniteltu nukkuminen Pekingin lentokentällä, koska jatkolento lähti vasta aamulla. Tavattiin lentokentällä sattumalta oululainen insinöörinalku, ja lyöttäydyttiin yhteen ja iloksemme huomattiin myös että oltais päästy kentältä pois vaikka ei meillä edes ollu Kiinan viisumeita. Harmi että kello oli siinä vaiheessa yksi yöllä, muuten olis voinu ottaa taksin ja lähteä Pekingiin kattelemaan. Jäätiin sitten kentällä, ostettiin bisset ja nautittiin ne lentokentän edustalla. Voinko siis sanoa käyneeni Pekingissä? Löydettiin ihan paras paikka nukkumiseen: päästiin livahtamaan suljettuna olevan Burger Kingin pehmeille keinonahkapenkeille joihin oli mukana painaa pää ja ottaa tirsat ja herätä aamulla levänneenä...not. Mutta pahemminkin olisi voinut olla!

Tsingis Khan on muuten iso juttu Mongoliassa, jonkinlainen kansallissankari. Hänen nimensä ja kuvansa vilahteli vähän väliä mitä oudommissa yhteyksissä. En ota kantaa siihen että Tsingis Khan oli murhaaja, valloittaja jne., mutta arvatkaahan vaan että mikä biisi soi päässä koko matkan ajan?

Kiertävä kirjasto

Kylänraittia Dornodissa.

Vauhtia ja vaarattomia tilanteita

Matka Portugaliin, Espanjaan ja Marokkoon on ohi jo kuukausi sitten, mutta en ole vielä päivittänyt siitä mitään! Kaikki meni enemmän tai vähemmän suunnitelmien mukaan. Tässä postauksessa eeppinen selostus matkamme vaiheista.

Näkymiä Douro-joelta Portosta

Portosta siis etenimme Lissaboniin, ja teimme välipysäkin Coimbraan. Lissabon vei mun sydämen täysin, se on aivan ihana kaupunki, enkä voinut olla kuvittelematta asuvani siellä. Valitettavasti todistimme myös paria taskuvarkaustilannetta, jotka eivät onneksi omalle kohdalle kuitenkaan osuneet.

Lissabonista matka jatkui Algarveen, Lagosiin, jossa pääsimme ensimmäistä kertaa rannallekin. Rannat oli aivan ihastuttavia Algarvessa, todella kauniita, ja liika väentungoskin vältettiin. Sisko oli sattumalta kaverinsa kanssa Portugalissa samaan aikaan samoilla huudeilla, ja pääsimme vuokra-auton kyydissä manner-Euroopan lounaisimpaan kolkkaan, jossa maisemat oli henkeäsalpaavat. Siskon ja kaverin kyydillä päästiin Portugalista Espanjan puolelle Sevillaan. Sevillassa lähinnä söimme jäätelöä, kävelimme ympäriinsä ihanissa pikkukaupoissa hypistelemässä ihania pikku-asioita. Kävimme myös katsomassa upeaa flamenco-esitystä. Sevillasta matkasimme Malagaan, jossa ainoa tarkoitus oli rentoutua rannalla ja työstää pronssista rusketusta.

Algarven dramaattisia rantoja

Matka Malagasta Casablancaan pisin etappi sekä henkisesti että fyysisesti. Lähdimme aamulla luonnottoman aikaisin liikkeelle ehtiäksemme Algecirasiin lähtevään bussiin. Algecirasista otimme lautan Marokkoon. Lipputiskiä etsiessämme törmäsimme ilmeisesti paikalliseen kylähulluun, joka alkoi käydä aggressiiviseksi, ja pakenimme kahvilaan turvaan. Jonkun ajan päästä hipsimme terminaaliin, eikä hullu enää tavoittanut meitä. Terminaalissa ymmärsimme lähtöajan jotenkin väärin, ja istuimme lipun tarkastuksen jälkeen kaikessa rauhassa terminaalissa ja Sini lähti vaihtamaan rahaa. Istuessamme siinä tuli lipun tarkastaja hätyyttelemään että mitä te siinä vielä istutte, laiva lähtee viiden minuutin päästä. Paska! Sini on teillä tietymättömillä. Minä juoksin ympäri terminaalia ja huusin "Sini! Sini!" Ja Jenny suunnitteli laivan pysäyttämistä kolmen rinkan kanssa huutaen "Stop!" (tähän ei onneksi tarvinnut ryhtyä). Sini löytyi ja ehdimme laivaan ajoissa. Siinä vaiheessa kello ei ollu vielä puolta päiväkään, Afrikan pohjoisrannikko vielä kaukana ja matka tuntui jo liian jännittävältä. Kauhulla odotimme mitä päivä toisi tullessaan.

Olin varautunut pahimpaan suunnitellessamme laivamatkaa Espanjasta Marokkoon. Kyseisestä etapista olen haaveillut jo vuosikaudet, joten innosta piukeana saavuille Marokkoon, ja pahimmalta merisairastelultakin vältyin. Mielessäni kangasteli Afrikan Tähden pelilauta, Tanger ja Kairo. Aina häviää kun Tangerista lähtee, ilmoitti sisko tekstiviestitse. Saapuminen Tangeriin ei ollut vähääkään sellaista mitä kuvittelin! Missä ovat lihamarkkinat, hihasta nykivät taksikuskit ja löyhkäävät roskaläjät? Tilalla uutuuttaan hohtava satamarakennus ja ystävällisesti meitä englanniksi opastava vartija. Ilmastoitu bussi vei meidät bussiasemalle, josta saimme tiukan väännön jälkeen ylihinnoitellun taksin juna-asemalle. Asemalla jouduimme odottelemaan useamman tunnin, sillä juna Casablancaan lähtisi vasta iltapäivällä.

Juna Casablancaan, mikä elämys. Tarkkaa lämpötilaa emme missään vaiheessa saaneet tietää, luultavasti parempi niin sillä kyllä se varmaan kolmosella alkoi. Seitsemän pitkää tuntia paahtavassa junassa keinonahkapenkeillä tuntui niin tuskaisalta, että se välittyi myös ympäristöön, sillä eräällä pysäkillä samassa looshissa istuva marokkolainen nainen haki meille asemalta pullon jääkylmää vettä. Näytettiin varmaan aika kärsiviltä. Casablancaan saavuttuamme nälkä oli melkoinen, ja teimme itsellemme vielä sellaisen kiusan, ettei kirjoitettu ylös hotellin osoitetta kun lähdettiin hakemaan ruokaa. Huoh. Been there, done that. Montako kertaa pitää sama virhe toistaa? Vuosia sitten Cuscossa, Perussa, jouduin ontuvalla espanjalla suostuttelemaan taksikuskin ajamaan ympäri kaupunkia etsimässä hostelliamme, jonka nimenkin olimme autuaasti unohtaneet lähtiessämme etsimään ruokaa.

Matkalla Saharaan

Casablancasta matka jatkui rannikolle Essaouiraan, joka oli todella mukava pikkukaupunki. Siellä kävimme ensimmäisen kerran myös hammamissa! Essaouirassa tapasimme mukavan kenkäkauppiaan Omarin, joka halusi tarjota meille teetä kaupassaan. Tuli puheeksi Saharan autiomaa, ja miten me olisimme halunneet mennä sinne, mutta olimme lukeneet että siellä on aivan liian kuuma kesällä. Omarilla oli ystävä, korukauppias Mouassine, joka oli kotoisin Saharasta ja jonka perheellä on matkailuyritys joka järjestää yöpymisiä Saharassa. Muutaman tunnin ja mutkan kautta olimme tulleet siihen tulokseen että Omar ja Mouassine lähtevät ajamaan meidät seuraavana yönä Saharaan. Oli parempi lähteä yöllä, että auton saisi vuokrattu kahdeksi kokonaiseksi vuorokaudeksi, eikä olisi niin kuuma ajaa. Seuraavana iltana puolen yön aikoihin lähdimme ajamaan, ja äkkiä tajusimme takapenkillä istuessamme että olimme tavanneet kyseiset herrat vasta edellisenä päivänä, emmekä tiedä heistä mitään... Omar lähti ajamaan ja ajoi yhä pienemmille ja pienemmille kaduille ja meiltä hyytyi hymyt ja alkoi jännittää niin että Sini oli jo kaivanut kätensä laúkkuun ja puristi pientä punaista hedelmäveistä laukun uumenissa. Mouassine poistui autosta ja Omarin puhelin soi. Omar kääntyi takapenkille ja sanoi: "Mouassine unohti laukkunsa kotiin ja hakee sen ja tulee kohta". Tilanne oli siis meille näyttäytynyt hieman erilaisena kuin pojille... Säikähdimme siitä kuitenkin niin pahasti, että kun Omar pysäytti auton yöllä, kaikki kolme heräsimme ja vaadimme saada tietää miksi auto pysäytettiin keskellä yötä keskelle ei mitään, johon Omar vastasi hämillään "Mä käyn kusella".

Sahara

Saharan autiomaa jäi mieleen hienona kokemuksena. Saavuille autiomaahan ennen auringonlaskua, ja kauas horisonttiin jatkuvat dyynit hivelivät silmää. Paikalla oli kankaisia telttoja, josta isointa kiersi sisäpuolelta patjat. Lysähdimme kuumuudesta uupuneina matoilla päällystetyille patjoille, ja jostain kuului särisevästä radiosta rukouskutsu. Hetki oli uskomaton, kuin olisi saapunut toiseen aikaan, toiseen maailmaan. Kuumuus oli uskomaton, +50 astetta Celsiusta on niin kuuma, ettei hikoilua ehdi huomata kun hiki haihtuu iholta niin nopeasti. Saharan tähtitaivas on klisee josta joka sana on totta, mutta toisin kuin yleisesti väitetään, ei siellä ollut yöllä kylmä. Joka näin väittää, ei tiedä mitä kylmyys on. Ratsastimme myös kameleilla, ja yövyimme teltoissa. Ehdottomasti yksi hienoimmista kokemuksista ikinä.

Timbuktuun olisi Zagorasta päässyt 52 päivässä, kamelilla

Saharan jälkeen Marrakesh tuntui häiritsevän suurelta, likaiselta, hävyttömältä. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana saimme epämiellyttävää huomiota osaksemme, ja jopa törkeyksien huutelua. Muutoin olimme saaneet olla melko rauhassa, mikä oli yllättävää ottaen huomioon mitä meille oli etukäteen Marokosta kerrottu. Marrakeshistä matka jatkui Fesiin, jonka vanha kaupunki oli uskomaton, mutta epämiekuisa huomio jatkui. Fesissä kävimme yleisessä hammamissa, mikä oli hyvin hämmentävä kokemus, ja saattaisi olla jollekin saunakulttuuriin tottumattomalle jopa traumaattista. Ihmiset menevät yleisiin hammameihin peseytymään, ja miesten ja naisten vuorot on eri aikoihin päivästä. Saavuimme hammamiin, maksoimme jostain, saimme pesukintaat ja kupin mustaa mönjää, jonka jälkeen seisoskelimme avuttomina ja meidän käskettiin jättää vaatteet kaappiin. Sesoimme pyyhkeet päällä, mutta meidät komennettiin jättämään ne ja menemään sisään matalasta ovesta, josta kuului uskomaton naisäänien kakofonia. Hammamiin mennään alushousut jalassa, ja niin me marssimme peräkanaa sisään hämärään kosteaan huoneeseen, josta aukeava näky jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi. Huone oli täynnä lihavia marokkolaisia tätejä, jotka istuivat seinän vierustalla ja huusivat! Me emme tienneet mitä tehdä, ja meidät komennettiin istumaan nurkkaan, ja pesijänainen alkoi nakella lämmintä vettä niskaan, jonka jälkeen pesi meidät kuorintahanskalla erittäin ronskein ottein. Meille myös selvisi mitä naiset huusivat: valittivat aviomiehistään. Hammamin jälkeen olo oli puhdas, ja vähän hämmentynyt.

Onneksi matkamme ei alkanut Marrakeshista tai Fesistä, sillä muuten olisi voinut jäädä ihan eri tunnelma epämieluisan huutelun takia. Nyt päällimmäiseksi Marokosta jäi uskomattomat maisemat, ystävälliset ihmiset, minttutee, kuumuus ja taivaallinen ruoka. Marokkoon palaan vielä, insallah!

Veturi, Taksi, Valtamerilaiva

Lennot Portugaliin kesäkuun puolivälissä ja paluu kolme viikkoa myöhemmin Marokosta. Jesh! Matkaa odotellessa muistelen taas vanhoja kuvasarjan avulla. Teemana kulkuvälineet. (Testaan myös että monessako blogiotsikossa on mahdollista viitata Ultra Bran kappaleisiin)



Mexico City, atsteekkien vanhoilla kanaaleilla Xochimilcossa. Meksikolaiset perheet tai kaveriporukat lähtevät viettämään viikonloppua ja vuokraavat tuollaisen puisen veneen kuskeineen, ottavat kassikaupalla styroksiin pakattuja eväitä ja bisseä. Jos bisse loppuu kesken sitä voi ostaa matkalla lisää!




Ystäväni Fiat Panda. Espanjassa vuokrasin auton kaverin kanssa ja lähdettiin vuoristoon ajelemaan.




Kuubalainen taksi.



Oikeastihan Andrew ei Skotlannissa antanu mun ajaa skootteria (varmaan ihan syystä), mutta sain poseerata parkkeratun skootterin päällä. Maisematkin oli ihan kohtuulliset.




Rapatessa roiskuu, varsinkin sadekaudella Panamassa.





Voiko olla parempaa? Karibianmeri, vene, aurinko ja liian vähän aurinkovoidetta.





Panamassa bussikuskit kilpailevat siitä kenellä on räyheimmin tuunattu bussi. Nämä on alunperin olleet yhdysvaltalaisia vanhoja keltaisia koulubusseja, jotka ovat saaneet uuden elämän julkisen liikenteen busseina kaikkialla Keski-Amerikassa.




Harvemmin em. bussissa on näin ruhtinaallisesti tilaa.




Rahalla saa ja hevosella pääsee, Costa Ricassakin!

Uutta ja vanhaa

Matka Portugalista Espanjan kautta Marokkoon uhkaa toteutua kesällä! Siitä lisää kunhan saadaan lentoliput ostettua, se on se raja jolloin matka muuttuu suunnitteluasteelta toteutumisasteelle.

Laitan jotain vanhoja kuvia tänne ihan vaan fiilistelyksi, kun huomasin etten oo hirveästi kuvia laittanut tähän blogiin kun siitä on muka niin hirveesti vaivaa. Teemana yöpaikat.



Nicaragua, Managua. Sisustusväreinä myrkynvihreä ja verenpunainen. Vessassa ei muistaakseni ollut ovea, ja tuohon ulko-oveenkin luottamus horjui.



Managua, Nicaragua. Sama hotelli jonka nimi ei ollut "The Shining", vaikka voisi luulla.



Panama, Isla Grande. Kuvassa Andrew nauttii aamupalaa huvilan terassilla. Tämä hökkeli oli valettu betonista tai jostain vastaavasta yhtä viehättävästä materiaalista. Ei sähköä. ei juoksevaa vettä (paitsi sadekuuron aikaan katossa olevista rei'istä) ja ovea ei saanut kunnolla kiinni asti.



El Faro, Meksiko. Ei haluttu nukkua ahdistavassa teltassa vaan avaran taivaan alla Tyynen Valtameren rannalla. Ensimmäinen yö nukuttiin hiekalla, mutta aamulla kun makuualaustallani kelli jonkinlainen skorpioni, ei tehnyt mieli nukkua enää hiekalla, vaan siirryttiin riippumattoihin. Ystäväni kääriytyi märkään makuupussiin ja heräsi krapulassa. Minä heräsin vain kylmissäni ja krapuloissani liian pienestä riippumatosta.



San Blas, Meksiko. Vietettiin viikonloppua sääskien syötävänä ja surffaten. Tästä viikonlopusta kirjoitinkin jo silloin aikoinaan. Tämä hostelli on jäänyt mieleen, yksi elämäni ainoista postitiivisista telttailukokemuksista.

Isle of Skye, Skotlanti. Toinen miellyttävä telttailukokemus, Andrewn kämppiksen hi-tech varusteilla. Minä olen tuo kaukana istuva hahmo, kieltämättä oli hienot maisemat telttailuun.

Kuvia

Yhteys on hitaimmasta paasta mutta sainpas paivitettya kuvia. Pikainen paivitys: olinpaikka talla hetkella Peninsula de Osa, etelaisessa Costa Ricassa. Mun kinttuja on hyttysmyrkysta ja moskiittoverkosta huolimatta syoneet verenhimoiset itikat ja jalat on taynna kutisevia paiseita. Hain asken apteekista jotain rohtoa, en ihan ymmartanyt mita se on mutta ihan sama, tama on ihan jarkyttavaa, suomalaisten hyttysten pistoja en edes huomaa ja nyt haluan kaivaa kinttujani haarukalla tai juustoraastimella.

Yhden asian olen huomannut myos: viime kerralla taalla ollessa miehet huuteli ja vislas peraan kun kaveltiin kadulla eika missaan saanu olla rauhassa ettei joku tuu kyselemaan mista ma oon ja minne oon menossa ja oonko naimisissa. Joko Andrew lasnaolollaan pelottaa hannystelijat pois tai sitten en vaan kertakaikkiaan enaa ole niin hyvannakoinen kuin uskon olevani:)

Skotlannin halki skootterilla

Rampauttava krapula meni ohi viimeistään siinä vaiheessa kun Glasgow'n lentokentällä nautin ensimmäisen pekoniaamiaiseni.

Yö Stanstedin kentälläkin meni rauhaisasti. Oli kyllä todella absurdia nähdä niin paljon ihmisiä nukkumassa lentokentällä, eikä pelkästään persaukisia reppumatkaajia vaan kokonaisia perheitä matkalaukkujen päällä. Penkit oli kaikki jo siihen aikaan illasta varattu, joten minä puin vaan päälleni kaikki vaatteet mitä repusta löytyi ja asetuin kivilattialle makuulle. Yleensähän pystyn nukkumaan missä vaan mutta lattia oli niin kertakaikkisen jäätävä, että uni jäi katkonaiseksi.

Viikon ajan siis ajoimme skootterilla ympäri Skotlantia, tarkoituksena oli nukkua teltassa mutta minä ruikutin asiasta niin heltymättömästi, että Andrewkin suostui nukkumaan B&B:issä kaksi ensimmäistä yötä. Bed and Breakfastissa vakiona tuntuisi olevan vaaleanpunaiset röyhelöiset huoneet ja verisuonet tukkiva pekoni-muna-aamiainen.

Reittimme oli Glasgow-Tarbet-Glencoe-Fort William-Isle of Skye-Gairloch-Grantown on Spey-Edinburgh. Matkan varrella myös pysähtelimme usein, katselemaan maisemia, syömään tai lepuuttamaan skootterikyydistä uupuneita ahtereitamme. Kuuluisia linnoja, Loch Ness ja Glenfiddichin viskitislaamo tuli nähtyä. Loch Nessin hirviön näin lähinnä peilistä kun satuin vilkaisemaan kahden teltassa vietetyn yön jälkeen. Viskitislaamolla pääsin pätemään tarkalla hajuaistillani kun tynnyreitä nuuhkiessani tunnistin tynnyrin materiaalin ja vanhimman viskin hajusta. Pää paisui mutta ei se viski edelleen hyvälle maita.

Edinburghille jäi aikaa vain yksi ilta ja aamu, koska lähtö viivästyi erinäisistä syistä emmekä luonnollisesti olleet, tyylillemme uskollisina, varanneet majoitusta etukäteen vaan jouduimme ajelemaan ympäri Edinburghia skootterilla ensin. Edinburghin linnassakin kävimme vain superköyhään perinteiseen tyyliin, eli kävimme portilla ja matkamuistomyymälässä katsomassa kuvia, koska sisäänpääsymaksu oli 11 puntaa. Edinburghista jäi käteen myös parkkisakko. Siis mitä, eikö skootteria muka voikaan jättää ihan minne vaan?

Sääjumalat suosivat meitä ja aurinko paistoi melkein koko ajan. Ainoastaan yhtenä päivänä satoi kunnolla, lisäksi viimeisenä päivänä piskotteli, muuten onnistuin jopa ruskettumaan. Tai sitten olen vain likainen, kuten Andrew epäili.

Seuraavaksi hieman kuvia matkan varrelta. (Kuvat ottanut Andrew Collins.)

Tauolla.

Grillihetki telttaillessa.

Skootteri ja teltta. Mun parhaat kamut.

mamma mia!

kuva: Johanna Harjunpää


kuva: Eino Hantula




kuva: Eino Hantula




Käväisin Italiassa. Ajattelin että kai sielläkin on käytävä, nähtävä Venetsia ennen kuin se uppoaa. Lähdin siis kuuden kaverin kera Riminille kattoon kaveria, joka on siellä vaihdossa. Lennot oli puoli-ilmaiset Milanoon.


Söin siis viikon pitsaa ja ilmakuivattua kinkkua, join kahden euron viinejä ja lihoin viikon aikana noin 70 kiloa. Puhuin väkisin espanjaa italialaisille, unohdin onnellisesti luottokortin tunnusluvun, ostin Voguen aurinkolasit, näin sattumalta Backstreet Boysit, siivosin pulun paskaa kaverin tukasta ja varastin hotellista pyyhkeen. Että sellasta, tavallista.


Venetsia yllätti positiivisesti, minä kun en yleensä vanhoista rakennuksista niin innostu. Mutta Venetsia oli kyllä näkemisen arvoinen. Voi juku.

Mutta nyt en kyllä matkusta vähään aikaan mihinkään. En ainakaan enää tänä vuonna.

he vuelto

Niin palasin jo kotiin, vähän aikaa sitten jopa. Oli aika haikeaa lähteä, mutta oli kyllä kiva tulla takas opintojen ääreen pitkän ja aivottoman kesän päätteeksi.

Muutamia havaintoja Espanjasta ja espanjalaisista:

-Kaiken voi juoda pillillä, myös kuumat juomat kuten kahvin, ja oluen myös
-Espanjassa ei oikeasti ole tapana jättää tippiä, se on turistioppaiden salaliitto.

-Koskaan ei ole liian myöhäistä ilallistaa/mennä baariin/aamiaistaa jne. Koskaan ei myöskään ole liian kännissä autonrattiin:(

-Argentiinalaiset hengenpelastajat on käsite.

-Kaikki espanjalaiset lapset näyttää samalta ja kuulostaa samalta.

-Espanjan kieli on vaan hienointa mitä on. Ja vaikka puhuisin sitä miten päin persettä, espanjalaiset aina kehasee että puhutpa hyvää espanjaa!

Anteeksi kamala kuvienasettelu, ei vaan jaksa nyt. Tässä on siis työkavereita ja Sagrada Familiaa. Kuvatki on ihan paskoja.

Seuraava etappi on Italia lokakuussa.

Mi Vida