 |
| Näkymiä Douro-joelta Portosta |
Portosta siis etenimme Lissaboniin, ja teimme välipysäkin Coimbraan. Lissabon vei mun sydämen täysin, se on aivan ihana kaupunki, enkä voinut olla kuvittelematta asuvani siellä. Valitettavasti todistimme myös paria taskuvarkaustilannetta, jotka eivät onneksi omalle kohdalle kuitenkaan osuneet.
Lissabonista matka jatkui Algarveen, Lagosiin, jossa pääsimme ensimmäistä kertaa rannallekin. Rannat oli aivan ihastuttavia Algarvessa, todella kauniita, ja liika väentungoskin vältettiin. Sisko oli sattumalta kaverinsa kanssa Portugalissa samaan aikaan samoilla huudeilla, ja pääsimme vuokra-auton kyydissä manner-Euroopan lounaisimpaan kolkkaan, jossa maisemat oli henkeäsalpaavat. Siskon ja kaverin kyydillä päästiin Portugalista Espanjan puolelle Sevillaan. Sevillassa lähinnä söimme jäätelöä, kävelimme ympäriinsä ihanissa pikkukaupoissa hypistelemässä ihania pikku-asioita. Kävimme myös katsomassa upeaa flamenco-esitystä. Sevillasta matkasimme Malagaan, jossa ainoa tarkoitus oli rentoutua rannalla ja työstää pronssista rusketusta.
 |
| Algarven dramaattisia rantoja |
Matka Malagasta Casablancaan pisin etappi sekä henkisesti että fyysisesti. Lähdimme aamulla luonnottoman aikaisin liikkeelle ehtiäksemme Algecirasiin lähtevään bussiin. Algecirasista otimme lautan Marokkoon. Lipputiskiä etsiessämme törmäsimme ilmeisesti paikalliseen kylähulluun, joka alkoi käydä aggressiiviseksi, ja pakenimme kahvilaan turvaan. Jonkun ajan päästä hipsimme terminaaliin, eikä hullu enää tavoittanut meitä. Terminaalissa ymmärsimme lähtöajan jotenkin väärin, ja istuimme lipun tarkastuksen jälkeen kaikessa rauhassa terminaalissa ja Sini lähti vaihtamaan rahaa. Istuessamme siinä tuli lipun tarkastaja hätyyttelemään että mitä te siinä vielä istutte, laiva lähtee viiden minuutin päästä. Paska! Sini on teillä tietymättömillä. Minä juoksin ympäri terminaalia ja huusin "Sini! Sini!" Ja Jenny suunnitteli laivan pysäyttämistä kolmen rinkan kanssa huutaen "Stop!" (tähän ei onneksi tarvinnut ryhtyä). Sini löytyi ja ehdimme laivaan ajoissa. Siinä vaiheessa kello ei ollu vielä puolta päiväkään, Afrikan pohjoisrannikko vielä kaukana ja matka tuntui jo liian jännittävältä. Kauhulla odotimme mitä päivä toisi tullessaan.
Olin varautunut pahimpaan suunnitellessamme laivamatkaa Espanjasta Marokkoon. Kyseisestä etapista olen haaveillut jo vuosikaudet, joten innosta piukeana saavuille Marokkoon, ja pahimmalta merisairastelultakin vältyin. Mielessäni kangasteli Afrikan Tähden pelilauta, Tanger ja Kairo. Aina häviää kun Tangerista lähtee, ilmoitti sisko tekstiviestitse. Saapuminen Tangeriin ei ollut vähääkään sellaista mitä kuvittelin! Missä ovat lihamarkkinat, hihasta nykivät taksikuskit ja löyhkäävät roskaläjät? Tilalla uutuuttaan hohtava satamarakennus ja ystävällisesti meitä englanniksi opastava vartija. Ilmastoitu bussi vei meidät bussiasemalle, josta saimme tiukan väännön jälkeen ylihinnoitellun taksin juna-asemalle. Asemalla jouduimme odottelemaan useamman tunnin, sillä juna Casablancaan lähtisi vasta iltapäivällä.
Juna Casablancaan, mikä elämys. Tarkkaa lämpötilaa emme missään vaiheessa saaneet tietää, luultavasti parempi niin sillä kyllä se varmaan kolmosella alkoi. Seitsemän pitkää tuntia paahtavassa junassa keinonahkapenkeillä tuntui niin tuskaisalta, että se välittyi myös ympäristöön, sillä eräällä pysäkillä samassa looshissa istuva marokkolainen nainen haki meille asemalta pullon jääkylmää vettä. Näytettiin varmaan aika kärsiviltä. Casablancaan saavuttuamme nälkä oli melkoinen, ja teimme itsellemme vielä sellaisen kiusan, ettei kirjoitettu ylös hotellin osoitetta kun lähdettiin hakemaan ruokaa. Huoh. Been there, done that. Montako kertaa pitää sama virhe toistaa? Vuosia sitten Cuscossa, Perussa, jouduin ontuvalla espanjalla suostuttelemaan taksikuskin ajamaan ympäri kaupunkia etsimässä hostelliamme, jonka nimenkin olimme autuaasti unohtaneet lähtiessämme etsimään ruokaa.
 |
| Matkalla Saharaan |
Casablancasta matka jatkui rannikolle Essaouiraan, joka oli todella mukava pikkukaupunki. Siellä kävimme ensimmäisen kerran myös hammamissa! Essaouirassa tapasimme mukavan kenkäkauppiaan Omarin, joka halusi tarjota meille teetä kaupassaan. Tuli puheeksi Saharan autiomaa, ja miten me olisimme halunneet mennä sinne, mutta olimme lukeneet että siellä on aivan liian kuuma kesällä. Omarilla oli ystävä, korukauppias Mouassine, joka oli kotoisin Saharasta ja jonka perheellä on matkailuyritys joka järjestää yöpymisiä Saharassa. Muutaman tunnin ja mutkan kautta olimme tulleet siihen tulokseen että Omar ja Mouassine lähtevät ajamaan meidät seuraavana yönä Saharaan. Oli parempi lähteä yöllä, että auton saisi vuokrattu kahdeksi kokonaiseksi vuorokaudeksi, eikä olisi niin kuuma ajaa. Seuraavana iltana puolen yön aikoihin lähdimme ajamaan, ja äkkiä tajusimme takapenkillä istuessamme että olimme tavanneet kyseiset herrat vasta edellisenä päivänä, emmekä tiedä heistä mitään... Omar lähti ajamaan ja ajoi yhä pienemmille ja pienemmille kaduille ja meiltä hyytyi hymyt ja alkoi jännittää niin että Sini oli jo kaivanut kätensä laúkkuun ja puristi pientä punaista hedelmäveistä laukun uumenissa. Mouassine poistui autosta ja Omarin puhelin soi. Omar kääntyi takapenkille ja sanoi: "Mouassine unohti laukkunsa kotiin ja hakee sen ja tulee kohta". Tilanne oli siis meille näyttäytynyt hieman erilaisena kuin pojille... Säikähdimme siitä kuitenkin niin pahasti, että kun Omar pysäytti auton yöllä, kaikki kolme heräsimme ja vaadimme saada tietää miksi auto pysäytettiin keskellä yötä keskelle ei mitään, johon Omar vastasi hämillään "Mä käyn kusella".
 |
| Sahara |
Saharan autiomaa jäi mieleen hienona kokemuksena. Saavuille autiomaahan ennen auringonlaskua, ja kauas horisonttiin jatkuvat dyynit hivelivät silmää. Paikalla oli kankaisia telttoja, josta isointa kiersi sisäpuolelta patjat. Lysähdimme kuumuudesta uupuneina matoilla päällystetyille patjoille, ja jostain kuului särisevästä radiosta rukouskutsu. Hetki oli uskomaton, kuin olisi saapunut toiseen aikaan, toiseen maailmaan. Kuumuus oli uskomaton, +50 astetta Celsiusta on niin kuuma, ettei hikoilua ehdi huomata kun hiki haihtuu iholta niin nopeasti. Saharan tähtitaivas on klisee josta joka sana on totta, mutta toisin kuin yleisesti väitetään, ei siellä ollut yöllä kylmä. Joka näin väittää, ei tiedä mitä kylmyys on. Ratsastimme myös kameleilla, ja yövyimme teltoissa. Ehdottomasti yksi hienoimmista kokemuksista ikinä.
 |
| Timbuktuun olisi Zagorasta päässyt 52 päivässä, kamelilla |
Saharan jälkeen Marrakesh tuntui häiritsevän suurelta, likaiselta, hävyttömältä. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana saimme epämiellyttävää huomiota osaksemme, ja jopa törkeyksien huutelua. Muutoin olimme saaneet olla melko rauhassa, mikä oli yllättävää ottaen huomioon mitä meille oli etukäteen Marokosta kerrottu. Marrakeshistä matka jatkui Fesiin, jonka vanha kaupunki oli uskomaton, mutta epämiekuisa huomio jatkui. Fesissä kävimme yleisessä hammamissa, mikä oli hyvin hämmentävä kokemus, ja saattaisi olla jollekin saunakulttuuriin tottumattomalle jopa traumaattista. Ihmiset menevät yleisiin hammameihin peseytymään, ja miesten ja naisten vuorot on eri aikoihin päivästä. Saavuimme hammamiin, maksoimme jostain, saimme pesukintaat ja kupin mustaa mönjää, jonka jälkeen seisoskelimme avuttomina ja meidän käskettiin jättää vaatteet kaappiin. Sesoimme pyyhkeet päällä, mutta meidät komennettiin jättämään ne ja menemään sisään matalasta ovesta, josta kuului uskomaton naisäänien kakofonia. Hammamiin mennään alushousut jalassa, ja niin me marssimme peräkanaa sisään hämärään kosteaan huoneeseen, josta aukeava näky jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi. Huone oli täynnä lihavia marokkolaisia tätejä, jotka istuivat seinän vierustalla ja huusivat! Me emme tienneet mitä tehdä, ja meidät komennettiin istumaan nurkkaan, ja pesijänainen alkoi nakella lämmintä vettä niskaan, jonka jälkeen pesi meidät kuorintahanskalla erittäin ronskein ottein. Meille myös selvisi mitä naiset huusivat: valittivat aviomiehistään. Hammamin jälkeen olo oli puhdas, ja vähän hämmentynyt.
Onneksi matkamme ei alkanut Marrakeshista tai Fesistä, sillä muuten olisi voinut jäädä ihan eri tunnelma epämieluisan huutelun takia. Nyt päällimmäiseksi Marokosta jäi uskomattomat maisemat, ystävälliset ihmiset, minttutee, kuumuus ja taivaallinen ruoka. Marokkoon palaan vielä, insallah!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti