Panama on valtavan kaunis maa jota on siunattu luonnon ja maastonmuotojen monipuolisuudella. Pieneen maahan mahtuu paljon nahtavaa: sademetsaa, tulivuoria, paratiisisaaria, merirosvolinnoituksen raunioita ja tietenkin Panaman kanava. Valitettavasti yksi asia tunkee verkkokalvoille useammin kuin toivoisi: roskat. Roskaa on joka puolella, enka nyt puhu vain karkkipapereista tai tupakantumpeista vaan ihan kaikesta ihmisjatteesta, puutarhatuoleista ruosteisiin veneen hylkyihin ja autonrenkaista rikkinaisiin rantalapsyihin. Bussissa istuessa huomaa miten ihmiset huoletta heittavat pullot ja muut roskat auton ikkunasta ojaan. Kukaan ei tunnu nakevan roskia, ne ikaankuin kuuluvat maisemaan.
Eraana paivana rannalla olimme todella pahoillamme siita, etta ihmiset jattivat lahtiessaan kasan oluttolkkeja ja muuta roskaa luonnonkauniille rannalla, ja yhteistuumin eraan kolumbialaisen naisen kanssa siivosimme rannan. Nainen oli Maria, kolumbialainen okyrikas oljypampun vaimo, ja ilahtui avustamme niin kovin etta kutsui kotiinsa drinkille. ja syomaan jotain jonka arevelen olevan hummerinaivoja tai jotain. Koti oli okyhuvila samaisella paratiisisaarella. Olipa todella mielenkiintoista nahda miten okyrikkaat lomailevat. Heille oli varmasti yhta mielenkiintoista kuulla meidan tarinoitamme siita, miten me lomailemme. Jalkeenpain Andrewn kanssa ihmettelimme sita, miten ihminen joka on asunut 37 maassa ja matkustanut varmaan yhta monessa, voi olla niin kaukana todellisuudesta. Maria kuitenkin ilahtui meidan kanssamme keskustelusta niin, etta paatti kahden tyttarensa kanssa matkustaa Panama Cityyn bussilla meidan kanssamme. Puolivalissa matkaa, kun bussia piti vaihtaa, loppui porhoilta kantti ja he hyppasivat taksiin. Me ahtauduimme rinkkoinemme tapotayteen bussiin, jossa vain radio huusi kovempaa kuin moottori.
Nyt olen jo Guadalajarassa, Meksikossa ja aloittelen opintoja. Andrewn kanssa tiemme siis erosivat, ja Andrew on talla hetkella polkupyoransa kanssa Nicaraguassa. Lisaa paivityksia seuraa kohtapuoliin Guadalajarasta, kunhan saan elamaa vahan jarjestykseen taalla.
Eraana paivana rannalla olimme todella pahoillamme siita, etta ihmiset jattivat lahtiessaan kasan oluttolkkeja ja muuta roskaa luonnonkauniille rannalla, ja yhteistuumin eraan kolumbialaisen naisen kanssa siivosimme rannan. Nainen oli Maria, kolumbialainen okyrikas oljypampun vaimo, ja ilahtui avustamme niin kovin etta kutsui kotiinsa drinkille. ja syomaan jotain jonka arevelen olevan hummerinaivoja tai jotain. Koti oli okyhuvila samaisella paratiisisaarella. Olipa todella mielenkiintoista nahda miten okyrikkaat lomailevat. Heille oli varmasti yhta mielenkiintoista kuulla meidan tarinoitamme siita, miten me lomailemme. Jalkeenpain Andrewn kanssa ihmettelimme sita, miten ihminen joka on asunut 37 maassa ja matkustanut varmaan yhta monessa, voi olla niin kaukana todellisuudesta. Maria kuitenkin ilahtui meidan kanssamme keskustelusta niin, etta paatti kahden tyttarensa kanssa matkustaa Panama Cityyn bussilla meidan kanssamme. Puolivalissa matkaa, kun bussia piti vaihtaa, loppui porhoilta kantti ja he hyppasivat taksiin. Me ahtauduimme rinkkoinemme tapotayteen bussiin, jossa vain radio huusi kovempaa kuin moottori.
Nyt olen jo Guadalajarassa, Meksikossa ja aloittelen opintoja. Andrewn kanssa tiemme siis erosivat, ja Andrew on talla hetkella polkupyoransa kanssa Nicaraguassa. Lisaa paivityksia seuraa kohtapuoliin Guadalajarasta, kunhan saan elamaa vahan jarjestykseen taalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti